Onko muistin
valppaasta taakasta
seurauksia,
tuomioita
tuntuu kuin
laimentamaton
tai suorastaan
kaunistelematon
koskemattomuus
kääntää romanssin
murheeksi
sellainen
raivo sisuksissa
röykyttää
jopa puut juurineen
tuo itkevän sateen
suomimaan maata
vastasyntyneen väkevien
kourien kuristaessa
hyökyvin aalloin
käärmeetkin
lähtivät pesistään
repien ovet saranoiltaan
olen aivan lopussa,
elämä tuntuu
ottaneen viimeiset
keinot käyttöön
toivoi tuulen rauhoittuvan
rukouksensa voimasta
tarttumalla krusifiksiinsa
suudellakseen sen
suurta päätä ja
siunaten ympäristöään
sanojen kauneus
tekeekin vaikutuksen
ja elämä menettää
tajuntansa
tiputtaa ensimmäiset
verenpunaiset pisarat,
irti riuhtaistun
veneen massan ja
voiman
unenomaisen kyvyn
leikata sirpaleita,
elämän juovia
kaiken sulaessa ympäristöön
aivan kuin
viini imeytyy
sametin pehmeyteen
maa tuoksuu
ja sulaa kielenpään
koskettaessa
suloisen ihon pintaa
olisiko tämä
viimeinen rakastuminen
ennen teloitusta
aikaa, jossa
elämä loppuu olemasta
oli vain pala
minä ja
Morrison elokuvaa
nainen ja luja usko
jumalaan
oliko nyt noustava
tikkaita
yhdellä kädellä
pitäen toista hyvänä
yrittikö sielu
erottautua
ruumistaan
kuin siemen juuri
kauneimman
rakkauden teon
täydellisyydessä
minä en pelännyt
julmasti ristiinnaulittu
katseli hahmoani
ja tuntui kuin
olisin
saanut osani
veljellisen yhteyden
taivaallisiin
hohtaviin kuvioihin
kuinka niistä
versoi sisäistä
voimaa taltuttaa
tuo sisäinen vihollinen
epävarmuus
elämä, jonka
tasaisen pinna alla
kuohuu kauhu
muistojen pato,
joka tukkii
kaikki valtimot
eksyttää tie,
kosketuksen ihmiseen
hikoilen
ja annan ulkonäön
leimata,
merkitä kauneuden
kylkiäisen
yksinäisyyden
~~~~~~~~~~~~
Harhailen taas
kovin kauas
niistä tikapuista ja
käsi neidon
pauloisissa käsissä
loppumattomia
yltäkylläisiä kuvia
muistin sokkeloisista
kerrostumista
katse, josta
ei voi saada
tarpeekseen,
kyllikseen
niin suurta iloa
pitkien sormien
haroessa pitkiä
hiuksiaan
vuorijonoa,
jonka tehtävä
oli näyttää etäiseltä
olemalla luonnollinen
ja turmiollinen
samassa palavassa
taivaassa
ei jumalaton
eikä tasapainoton
silmän tuijottaessa naista
primitiivisellä himolla
ruumiista hävisi
tunto kuin
puudutetusta
elämän pinnasta
häviää haureus ja
heikkous
kuutamon kehystämä
keho,
pehmeät ja
rehevät muodot
rintojen hahmo
ja vyötärön kaari
uneni ovat
murskattuja
kauneudella
sormet huulilla
saaden
viipyilevän
hajuveden humisemaan
jättämään
merkin,
huulipunan arvoisen
charmin ryöstäytyä
suuta pidemmälle
kiihkeys, joka
kivisti kuin
joku olisi työntänyt
miekan selkäruotoon
omalaatuinen nimi
on vetovoimalla
aseeton rakkaus,
joka kehrää
kissan tyytyväisyyttä
roihuavia säänvaihteluita
kieltä, joka lentää
linnun kepeydellä ja
laulaa enkelin
haavoittumattomuudella
elähdyttävä
purjehdus sielun
syvimpiin mysteereihin
osana likomärkiä
ja väriseviä
naurunpyrskähdyksiä
vaseliinilla voideltuja
helliä eleitä
pilvien kätköissä
mikä on todellista
ja mikä
olennaista
läheisyys sai
lamauttavan otteen
paitani repeytyi
auki ja verenperintö
peitti rinnan alueen
suudelmilla
olinko varttuneempi
palavassa kiihkossani
kuin tajutessani
olevani uinunut
ruusupiikkien alle
saanut balsamia
sielulleni
tuo nainen, jonka
kasvot vaihtoivat
hahmoa maailman
silmissä
kuinka nainen voikaan
näyttää vaaralliselta
ja samalla neitseelliseltä
valkoisessaan
~~~~~~~~~~~~~~
Olinko ainut
todistaja onnellisuudelle
kuinka se pursui
kuin kirkas hunaja
löytää paikan
omatekoisessa aitauksessa
vai oliko se
kuolio,
joka jätti kuolemaan
rakkaansa käsiin
katseen joka
sulkeutuu ja
haarniskoituu ottamaan
vastaan kaiken
minkä elämä
antaa
kirkkaita kuvia,
joista pystyi
tunnistamaan
persikan tuoksuvan
puutarhan
kammoten täydellistä onnea
varpaista suuhun
hyökyvää aaltoa
jonka ainut
tehtävä on
kirjoittaa eletyn
elämän jokainen
haave ja murhe
kasvoihini
tasavälisiin ryppyihin
olin haihatellut
ihanaa näköalaa
ja kuitenkin
elämä oli jo
päättänyt
miten voimakas
olinkaan ollut ja
nyt
nöyryytys oli
primitiivisellä tavalla
puhdas ja täydellinen
hurmaantuminen oli
hävinnyt pieniin ja
pulleisiin silkkikerroksiin
rakkauden taistelukenttä
oli muuttunut
selviytymistantereeksi
haavoittavaisuuden virne
loi voimattomuutensa
naamionsa ja
oman paljastumisen
pelkonsa
tummien silmien horisontin
takaa näkyi
enää kuolema
myrsky ja tulva,
joka ottaa
aina loppujen lopuksi
omansa
ja jos pitäisi
nyt hereillä olevana
päättää
ja sanoa
oliko elämä
lunastettavissa
onko rakkaudella
sielu ja
aallon muodot
onko suru tylyä
käytöstä tai
voimani taottua
terästä
jossa
villin elinvoimainen
näkee kauniita
tekoja riettauden valossa
ruutuja, jotka
liikuttavat
hetkestä toiseen
olemalla pään ja
sydämen voima
rakkaus vai
unohdus
jättäen
hyvät kuolemaan
ja elämän nautinnot
rohkeiden käsiin
silloin en toivottavasti
pelkää elämää,
rumuutta tai surullisia silmiä
vaan olen
sinussa niin kuin
minä sinussa on
rakkaus, joka
näkee tuhat syytä
nousta maasta
taivaaseen
tai vaikka
helvettiin
ollakseen kaikki
ja sen jälkeen
ei mitään
yhdenkään
maallisen murheen
koskettaa ja
yrittää tehdä numeroa
valppaasta taakasta
seurauksia,
tuomioita
tuntuu kuin
laimentamaton
tai suorastaan
kaunistelematon
koskemattomuus
kääntää romanssin
murheeksi
sellainen
raivo sisuksissa
röykyttää
jopa puut juurineen
tuo itkevän sateen
suomimaan maata
vastasyntyneen väkevien
kourien kuristaessa
hyökyvin aalloin
käärmeetkin
lähtivät pesistään
repien ovet saranoiltaan
olen aivan lopussa,
elämä tuntuu
ottaneen viimeiset
keinot käyttöön
toivoi tuulen rauhoittuvan
rukouksensa voimasta
tarttumalla krusifiksiinsa
suudellakseen sen
suurta päätä ja
siunaten ympäristöään
sanojen kauneus
tekeekin vaikutuksen
ja elämä menettää
tajuntansa
tiputtaa ensimmäiset
verenpunaiset pisarat,
irti riuhtaistun
veneen massan ja
voiman
unenomaisen kyvyn
leikata sirpaleita,
elämän juovia
kaiken sulaessa ympäristöön
aivan kuin
viini imeytyy
sametin pehmeyteen
maa tuoksuu
ja sulaa kielenpään
koskettaessa
suloisen ihon pintaa
olisiko tämä
viimeinen rakastuminen
ennen teloitusta
aikaa, jossa
elämä loppuu olemasta
oli vain pala
minä ja
Morrison elokuvaa
nainen ja luja usko
jumalaan
oliko nyt noustava
tikkaita
yhdellä kädellä
pitäen toista hyvänä
yrittikö sielu
erottautua
ruumistaan
kuin siemen juuri
kauneimman
rakkauden teon
täydellisyydessä
minä en pelännyt
julmasti ristiinnaulittu
katseli hahmoani
ja tuntui kuin
olisin
saanut osani
veljellisen yhteyden
taivaallisiin
hohtaviin kuvioihin
kuinka niistä
versoi sisäistä
voimaa taltuttaa
tuo sisäinen vihollinen
epävarmuus
elämä, jonka
tasaisen pinna alla
kuohuu kauhu
muistojen pato,
joka tukkii
kaikki valtimot
eksyttää tie,
kosketuksen ihmiseen
hikoilen
ja annan ulkonäön
leimata,
merkitä kauneuden
kylkiäisen
yksinäisyyden
~~~~~~~~~~~~
Harhailen taas
kovin kauas
niistä tikapuista ja
käsi neidon
pauloisissa käsissä
loppumattomia
yltäkylläisiä kuvia
muistin sokkeloisista
kerrostumista
katse, josta
ei voi saada
tarpeekseen,
kyllikseen
niin suurta iloa
pitkien sormien
haroessa pitkiä
hiuksiaan
vuorijonoa,
jonka tehtävä
oli näyttää etäiseltä
olemalla luonnollinen
ja turmiollinen
samassa palavassa
taivaassa
ei jumalaton
eikä tasapainoton
silmän tuijottaessa naista
primitiivisellä himolla
ruumiista hävisi
tunto kuin
puudutetusta
elämän pinnasta
häviää haureus ja
heikkous
kuutamon kehystämä
keho,
pehmeät ja
rehevät muodot
rintojen hahmo
ja vyötärön kaari
uneni ovat
murskattuja
kauneudella
sormet huulilla
saaden
viipyilevän
hajuveden humisemaan
jättämään
merkin,
huulipunan arvoisen
charmin ryöstäytyä
suuta pidemmälle
kiihkeys, joka
kivisti kuin
joku olisi työntänyt
miekan selkäruotoon
omalaatuinen nimi
on vetovoimalla
aseeton rakkaus,
joka kehrää
kissan tyytyväisyyttä
roihuavia säänvaihteluita
kieltä, joka lentää
linnun kepeydellä ja
laulaa enkelin
haavoittumattomuudella
elähdyttävä
purjehdus sielun
syvimpiin mysteereihin
osana likomärkiä
ja väriseviä
naurunpyrskähdyksiä
vaseliinilla voideltuja
helliä eleitä
pilvien kätköissä
mikä on todellista
ja mikä
olennaista
läheisyys sai
lamauttavan otteen
paitani repeytyi
auki ja verenperintö
peitti rinnan alueen
suudelmilla
olinko varttuneempi
palavassa kiihkossani
kuin tajutessani
olevani uinunut
ruusupiikkien alle
saanut balsamia
sielulleni
tuo nainen, jonka
kasvot vaihtoivat
hahmoa maailman
silmissä
kuinka nainen voikaan
näyttää vaaralliselta
ja samalla neitseelliseltä
valkoisessaan
~~~~~~~~~~~~~~
Olinko ainut
todistaja onnellisuudelle
kuinka se pursui
kuin kirkas hunaja
löytää paikan
omatekoisessa aitauksessa
vai oliko se
kuolio,
joka jätti kuolemaan
rakkaansa käsiin
katseen joka
sulkeutuu ja
haarniskoituu ottamaan
vastaan kaiken
minkä elämä
antaa
kirkkaita kuvia,
joista pystyi
tunnistamaan
persikan tuoksuvan
puutarhan
kammoten täydellistä onnea
varpaista suuhun
hyökyvää aaltoa
jonka ainut
tehtävä on
kirjoittaa eletyn
elämän jokainen
haave ja murhe
kasvoihini
tasavälisiin ryppyihin
olin haihatellut
ihanaa näköalaa
ja kuitenkin
elämä oli jo
päättänyt
miten voimakas
olinkaan ollut ja
nyt
nöyryytys oli
primitiivisellä tavalla
puhdas ja täydellinen
hurmaantuminen oli
hävinnyt pieniin ja
pulleisiin silkkikerroksiin
rakkauden taistelukenttä
oli muuttunut
selviytymistantereeksi
haavoittavaisuuden virne
loi voimattomuutensa
naamionsa ja
oman paljastumisen
pelkonsa
tummien silmien horisontin
takaa näkyi
enää kuolema
myrsky ja tulva,
joka ottaa
aina loppujen lopuksi
omansa
ja jos pitäisi
nyt hereillä olevana
päättää
ja sanoa
oliko elämä
lunastettavissa
onko rakkaudella
sielu ja
aallon muodot
onko suru tylyä
käytöstä tai
voimani taottua
terästä
jossa
villin elinvoimainen
näkee kauniita
tekoja riettauden valossa
ruutuja, jotka
liikuttavat
hetkestä toiseen
olemalla pään ja
sydämen voima
rakkaus vai
unohdus
jättäen
hyvät kuolemaan
ja elämän nautinnot
rohkeiden käsiin
silloin en toivottavasti
pelkää elämää,
rumuutta tai surullisia silmiä
vaan olen
sinussa niin kuin
minä sinussa on
rakkaus, joka
näkee tuhat syytä
nousta maasta
taivaaseen
tai vaikka
helvettiin
ollakseen kaikki
ja sen jälkeen
ei mitään
yhdenkään
maallisen murheen
koskettaa ja
yrittää tehdä numeroa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kiitos sinulle.
Sivut