Jo junan ikkunasta näen, kuinka hymyilet, minulle vilkutat kättä, vaaleat kutrisi tuulen myötä hulmuaa. Ajatus mieleeni nousee empimättä, tästä kesäni vihdoin alkaa saa.
Vain nuo menneet hetket, kantavat minua, nyt jaksamaan jälleen yli rankan työn. Kirjoittaessani tätä, taas muistelen sinua, ja taikaa yöttömän yön.
Täysikuun loisteessa, käsikkäin, kun vaelsimme rantaan joen, tunteemme aamuyölle kuiskattiin. Kaiken tämän jälleen mielessäin koen, muistot vahvoina vieläkin tuntuu niin.
Kuin kesän ihanuus, syksyn väreihin, niin yllättäen vaihtunut ois. Niin sateiden, pimeiden päivien myötä, myös sinä jonnekin katosit pois.
Joskus kun tavoitan tämän taivallukseni määränpään, on toiveista ensimmäinen. Sinut odottavan juna-asemalla jälleen nään, kättäs vilkutat minulle hymyillen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aivan ihana runo! Kuvat piirtyivät eteeni kuin olisin katsellut elokuvaa, sinulla on kirjoittamisen lahja :) Lopetus on kaunis ja koskettava.