Vieläkö mietit sitä hymyntapaista katsetta, ohikiitävissä liukuportaissa.
Samettista kosketusta toisiamme vasten, ensi kerran sinun koti-ovella.
Vaiti ajattelen, kanssasi koettua aika ihanaa. Nyt enää muistoissa saan tuota tuttua kotitietä vierelläsi vaeltaa.
Erotessa sanoit, ei kukaan voi sua omistaa, nyt kun vuosien jälkeen sut kaupan jonossa tapasin, näin miten kultasormus kättäsi somistaa.
On molemmilla omat elämämme, sinulla miehesi ja lastesi kanssa jossain siellä, näitä mietin kun yksin kuun loisteessa taas kuljen, tällä meidän vanhalla kotitiellä.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Haikean Hieno runo,
jonka muistijälki Tuntuu.
Pidin, Paljon.
Haikean kaunis ja tunteikas runo!
haikean kaunista tulkintaa rakkaudesta, kaipuun tunteesta.. wau.. upea runo! ^^