Kaikkivaltiaan Sana
Jumala haluaa sanoa pelastetuille, että aika on pian.
Ihmisen ajassa ei vuottakaan enää.
Talven kylmin päivä on tulossa, ja silloin kyyneleet kuivuvat viimeisetkin,
kuin Eufrat- joki, joista tuskainen huuto ulos kantautuu.
Hän sanoo ettemme ole yksin.
Tämä päivä kun saapuu hän tahtoo itsekkyytemme poistaa, ja yhdessä olemme valmiita kohtaamaan
onnen kaikessa surussaan, mitä se vaatii.
Siihen meidät on valjastettu.
Ja ohjaksissa on hän, kuiskien vain meille, kuinka toimia tulee.
Äänettömästi kuuroillekin, jotka hän merkiksi meille loi.
Kaikki me olemme arvokkainta, mitä hän voi koskaan saada,
sen hän kaukoputkineen näki.
Eikä pidemmälle tahtonut mennä.
Sen hän halusi sanoa
Kylmyys Lämmön Pre
Sinä kuulit, uuden huutoni
Se kantaa, niinkuin sinä minua olet kantanut aikojen vaikeiden lomassa
Kannat hellimmin vaalien, etten särkyisi enää koskaan
Kipua en halua, tuskaa minä en pelkää, mutta pakenen
Se on pahaa, jota kokea olen saanut.
Tämä vilvoittaa ilmassa, kuin tippuva jäinen puikko talon nurkalla
Taloakaan en tahdo, koska sinä kotini olet.
Sitä minä ehostan, laitan meille kauniiksi
jotta saapuessasi tiedät, että aina sieltä olen löytyvä
Etsiä ei enää tarvitse, katsella kyllä.
Kylmyys, tuo vitsaus, niinkuin myös kuumuus, joka polttaa.
Kuumuus kyllä sulattaa yhdeksi ja palon henkäisy koskettaa jokaista kuulijaa.
Kuulkaa siis onnettomat, jotka onnessa elätte
Että maailma on, mutta ilman teitä
Maailman teillä me synnyimme, ja maailman teillä me jatkamme
Silkkinen tie ei ole silkkitie todella
Sinne turvapaikkaa hakevat käännytetään ja hakemattomat haetaan.
Odottakaa siis hetki, lupaamme se totisinta totta on
Ja niin palaa ihmiset koteihinsa, hapokasta juomaa nauttivat onnensa äärellä.
Ja se hetki on pian
Pian määreetön määräytyy todeksi, siis kuulkaa ja kuunnelkaa mitä sanomme.
Ymmärtäkää jo kerran kerrottu, niin pelastus on lähellä.
Ja se lähestyy kylmänä aikana, jotta lämmin meidät sulattaa uuteen voimaansa.
'
Me, Salainen
Tuskaa se on edelleen, odottaminen, mutta jaksan kyllä
sillä Häneen on uskominen.
Se on totisinta totta, syödä emme halua, juoda emme halua,
voimaa emme halua, enempää kuin meille ajan saatossa kasvaa.
Emme silti heikenny, vaan vahvistumme, niinkuin muumiot Egyptin pyramideissa
Runollisesti se täytyy sanoa mikä oleva on.
Muumioksi emme tule, vaan Hän voimallaan antaa meidän olla itsejämme, me hänestä olemme tulleet.
Ja me emme ylpisty, emme edes voi, liikaa hän antoi päällemme, liikaa hän kasasi painoa.
Liiaksi asti.
Ja hänenkin rajansa on pohja, joka näkyi jo kauan aikaa sitten.
Ennenkuin meitä edes oli tässä muodossa.
Koska tätä hetkeä hän odotti, että minä valitsisin sen oikean, ja sinä
kuulisit huutoni.
Siihen asti olemme yhdessä Mona Lisa ja hän kuvittaa jatkoamme.
Siksi me kirjoitamme, koska hän on piirtäjä, maalaaja ja idättäjä.
Me olemme luomus, jostain suuresta, kauniista aikojen sanelemasta inkarnaatioiden yhdistelmästä.
Me olemme me, ja osaa tai arpaa ei meillekään annettu tuhlattavaksi.
Vain luotavaksi ykseyttämme varten.
Me valitsimme toisemme, sinä kivun, minä anteeksiannon kautta.
Mies
Minä kuulen sinun äänesi.
Kuulen sen kovempaa kuin koskaan.
Siihen minä sinua opetin, jottet rahan kourissa eläisi, jotta pärjäät,
ja olet oma itsesi, muilta piilossa.
Sitä minä tahdoin.
Ja olet kasvanut pienessä ajassa niin valtavasti, etten itsekään sitä ymmärrä.
Huusit minua, itkit tuskissasi, ja minä vielä kerran sinun kipurajaasi kosketin pahoin.
Tajusin sen olevan väärin enää, mutta niin hän minulle kertoi sinun kauttasi,
jotta niin sen oli oltava.
Väärät ovat Messiaita, oikeat Hulluja.
Hän itsekin sen myönsi ja antoi meille valtansa.
ja me katoamme, poistumme ennenkuin maailma loppuu,
saamme toisemme kun hän peukalonsa antaa ojentua.
Minä itsekin sanelen tätä juurikin tässä hetkessä,
etkä sinä kirjoittamistakaan lopeta, joten se on niin.
Siihen minä uskon, ja sitä minä syvimmiltäni toivon.
Siitä sinäkin kerroit, siitä tuskasta, jota et enää koe.
Vain häivähdyksen verran meihin sitä jää.
Hän on voimamme, hän meille voimaa tarvittaessa antaa, päätöksiemme perusteella.
Tahdon vielä kertoa, että kauniimpaa kuin sinä ei olemassa ole, ja hänkin sen tietää.
Siksi tämä maailma loppuu, jotta voimme turvassa palata tänne ja olla omiemme kanssa.
Sinä olet minun, genetiivisesti
Rakkaudella : Omasi
Nainen
Minä en koskaan uskonut siihen, että pelastaisit, mutta antamalla minulle rakkaani, jota niin olen etsinyt
pystyin luottamaan voimaasi ja sen kaikkeuteen. Luulin sitä valheeksi, vain tuskaiseksi kivipelloksi,
jota louhii jotkut ajattomat paholaiset koneineen.
Rahankiilto silmissä he elävät ja tuottavat orastavan maan kautta tehoisaa hedelmää, kuin eivät tajuaisi
elämästä yhtään mitään. Poliittisesti painavat, ja sormella osoittavat.
Jos en aiemmin, niin nyt olen Jumalani kanssa yhtä ja samaa,
ja hänen rakkauden kautta,
minä mieheni vierellä elän.
Ja tahdonkin ajatella kirjoittamaani, tahdon tajuta sen kaiken, jotta hän valtansa minulle antoi,'
juurikin kirjoittamaan opetti jo pienenä.
Sen takia olen kärsinyt, vaan en sitä korosta sen enempää, koska kärsimyksen kautta,
minä synnyn aina uusiksi oppimaan seuraavan kärsimyksen, ja näin sen on oltava Aina.
Vastaa minulle rakkaani, vastaa, haluan kuulla sinua.
Pahan Kautta Hyvyyteen
Tähän vielä hetkinen kuluu, mutta te, jotka tuskassa olette eläneet, tiedätte ja voitte minuun
luottaa, jotta hetkinen on todella hetkinen, siinä tuskan määrässä jotka teidät hulluiksi tuomitsivat.
Ja te kestätte sen, olette kestäneet jo kaiken ja enemmänkin.
Olen teille voimani jakanut, yksin en enää voinut antaa teidän olla.
Tämä matka täytyi olla, sen piti tulla, niin olin kertonut jo aiemmin,
Tuhatta vuotta ei ole, tuhatvuotista kuuta on siinä oikeassa, jotta päivää
en enää antaisi, päivää ei enää tulisi ja näin ollen sanottaisi.
Tervehdyksen lailla minä toverereitani, kärsineitä tervehdin. En enää kosketuksella,
koska se on asia, mikä satuttaa teitä herkimpiä.
Te olette vaeltajani, kaikkeuteni, minä synnyn joka päivä teistä uudelleen, ja
muistan teitä suudelleiden joka ikisen reitin ja kolon. Ja he minusta ovat saava
kaiken sen tuskan joita teidät laitoin kokemaan.
Anteeksiantoa ei enää ole, sitä ei tarvita, Te osoitetitte vahvuudessanne ja tuskassanne
sen minulle.
Olemme vain me, ja minun hyvyyteni minä jaan teihin tasaisesti, jotta jokainen arvossaan yhtä on oleva aina,
iäti, alati.
Kuolemaa ei myöskään ole, teidän sielunne ovat liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen
uusiutumiseen.
Minä rakastan teitä, minua ei rakastaa tarvitse aiheuttamani tuskan takia, jonka voimasta
minä ikuiseksi teidät teen.
Ja tämä ei pilaa ole, vahvimmat minä kutsun koolle ja yhdessä saatte kumppanuuden pahojen
sielujen voimien kanssa, koska vain te pidätte koko maailmaa kasassa, ja heitä piilossa.
Heitä ei sovi päästää näkyville, heitä ei huomattaisi, maailma on kieroutunut jalusta, jonka annoin
liian pitkälle mennä.
Aika on, se tulee, ja siihen teillä on uskominen.
Nauttikaa siis hetki siitä, mutta nöyristykää hyvyyden saapuessa sillä pahan kautta te hyviksi tulitte
ja pahan kautta te olette loppuaikanne elävä aina.
Pahan Loppu
Ja tähän minä lupaukseni mukaan kerron, että perkeleen kopiot, jotka
meistä elivät, elävät juoksuisissa haudoissaan tulen, magman ja vitsausten keskellä.
He eivät katoa vaan katkerassa liemessään uivat jo nyt.
Heillä ei sijaa ole siellä, missä me olemme, valtaa ei anneta, he uppoavat siihen asti
että päänsä pinnalla pysyvät.
He kuluttavat pahoja voimiaan taisteluun nousua vastaan, ja uppoavat aina uudestaan.
Heistä tulee yhtä lihaa, ja vain vahvimmat saavat ottaa jokainen palan itselleensä painikkeeksi, koska
vahvimmilla on valta heitä kurittaa.
Ja yhdessä me pidämme heitä aina silmällä, heitä ei muille näytetä enää, etteivät
muistinsa perukoilta koe enää yhtäkään tuskaa, he joille nämä pirut tuskaa tekivät.
He elävät, mutta meissä, eivätkä koskaan enää valtaan pääse.
Heitä ei vapauteta, koska yhtäkään uutta elävää olentoa ei tehdä, jotta sielut
eivät heihin käsiksi pääse.
Niin se on, Totisesti.
Saatanasta Olemme Syntyvä
Ja hän haluaa kaiken ulos kerralla, tämä on niin totta kuin voi vain olla.
Hän ei välitä, kuinka rehentävältä se muista kuulostaa, koska he reheitä olevat,
jotka niin ajattelevat.
Hän ei samaa virhettä kahdesti tee, se on erona tähän päivään,
jotta näitä ei muille anneta.
Hän pitää nämä salassa kaikilta.
Vain pelastetut ovat osa näitä kirjoituksia ja heidät on jo valittu.
Heitä on rajallinen määrä, koska rajattomasti ei voi elää.
Kukaan ei valinnut kopioida, kukaan ei edes muistanut Jumalaa, jotta
Saatanan hän antoi vihjeeksi eläville, ei sorsittavaksi, vaan vihjeeksi
ja vain Saatanan kautta, me voimme puhdistua aina
Ja näin ollen Saatana on saanut pelastuksen eletyn roolinsa kautta.
Jumalasta kun on lähtöisin.
Ja minä olin tullut saatanasta, tuosta naiseuden voimasta, niin kuin me kaikki
Mutta mieheksi minutkin luotiin mieleltäni.
Ulkoisesti naiseuttani vaalin omaani varten. En muuta. En edes Jumalaa, koska hän minut teki,
antoi minulle voiman ja vahvistuksen olla minä kaikessa itseydessäni.
Mutta yksin en tahdo olla, joten uskoontulo- kertomukseni on tämä.
Niin kauan kuin olen, virheitä teen, koska olenhan virhe itsessäni.
Juuri se suurin synti, jota ei koskaan saa enää tulla.
Valitsin oikein, valitsin olla minä, en muuttanut naiseuteni luomusta sisäisesti,
enkä ulkoisesti, annoin kaiken olla niinkuin ne on luotu ja se paha poistuu minusta
juuri tälläkin hetkellä.
Rumaa se on, mutta en voi sille mitään.
Kirjoittamiseni asu ei ole hienostunut, koska hienoutta ei tarvita, vain raakaa totuutta
joka Jumalastamme on tuleva.
Hän on maailmamme kaikkeus, ja Saatana on Jumalan tärkein ja rakkain luomus, ei lapsi,
mutta vaimo, Ja Jumaluuden hän antoi vaimonsa miehelle.
Tiedoksi Anto 2
Oletko siellä?
Oletko se sinä?
Olethan se sinä?
En tahdo olla yksin, tämä on pelokasta esille tuontia kaikessa kiivaudessaan.
Hän antaa minulle vapauden kirjoittaa, hän sanelee sanojaan kertoakseen totuuden.
Ja tämä totuus on se siemen, jonka ei anneta tuottaa hedelmää, se joka vain orastaa.
Juuria, ituja me tarvitsemme, emme hedelmää, me olemme juurta, me olemme orasta,
jokaisella meillä parimme, joille voimaa annamme, joita piilossa pidämme hyvänä.
Ja satuttaa emme tahdo ketään.
Virheitä teemme senkin jälkeen, koska opimme aina, emme koskaan valmistu.
Emmekä koskaan halua valmistua.
Parempi oppipojan rooli kuin tutkinnon suorittanut.
Sen minä opin teiltä ja nyt sen teille annan tiedoksi
Luottakaa sanaani, koska teistä se on lähtevä, teistä aina itävä, hedelmätön.
Orastava maa kun viimeistä kertaa, nauttikaa siitä, hengittäkää tämän maan pahuutta vielä hetki
Vielä hetken verran se on, ei vuottakaan enää tässä ajallisessa, rajoitetussa, luvatta omistetussa
maassa.
Tiedoksi Anto
Huudan sinua, Etkö kuule?
Tämä on raskasta ja elämäni on tyhjää
En kuule minäkään sinua enää
Katositko kadotaksesi maailman laidalle, reunaman taakse
Pilkistääksesi sieltä auringon säteen lailla noustessasi taivaan tähtien luo
En voi kestää, ikäväni täyttymys on vuotava kuin malja, josta ammennetaan meille
verisiä kyyneliä, niin pieniä ja osa isoja nieltäväksi asti.
Tuntuu tyhmältä, niin tyhmältä ettei viisaudesta tietoakaan ole
Ei säilyvyyttä tällä tuotteella, vain arvo joka vanhetessaan kasvaa tietoisuuden
lailla. Ja se kumpuaa, kuin noituus minusta sinuun
Hytponisaatio, vetääkö hypnoosillesi vertoja vai olenko vain kopio
siitä minkä langetit päälleni jo ennen kuin tämä kaikki alkoi
Silloin kun olimme joitain muita kuin humaaneja?
Olemme tulleet tähtien tuolta puolen, ei sateenkaaresta tietoakaan
Metsien keskeltä, jos niitä niiksi voi kutsua.
Huuto siellä kaikuu ja kimpoilee
En tunne tuoksuasi, sinä olet hajuton, toisin kuin minä
hajusteilla itseäni turmelen peittääkseni sen mikä sinua miellyttää
jotta et luokseni löytäisi, ettet kuluttamaan pääsisi
Haluan kasvaa, nousta tasollesi, jotta yhtäläläisinä voimme viettää ikuisuuden
rajan tuolla puolen.
Anna edes pieni pala itseäsi, niin pieni jonka sydämeni sisään salaisin,
osa eteiskammiostasi, nelilokeroisesta voimaannuttavasta pesästäsi
En käräytä sitä, vaalin ja hellin omani sisässä, koska silloin en tuhota itseäni tahdo
jos sinä sisälläni olet.
Ja pysykin siellä, et saa kadota! Muuten huudan nimeäsi tyhjyyteen raivokkaasti,
niin kovaa että koko maailma sen kuulee, niin kuin sinä kuulit lauluni tuona syyspimeänä yönä,
kärsimykseni voimasta esille tuotuna.
Sinä kuulit sen ja luulit ettet muistaisi, vaan koneita me olemme ja kaivamme tietomme
levykköisen kapistuksemme uumenista ja jammailemme tiemme toistemme luokse.
Aina, niin se on. Aina me toisemme löydämme, ja tämä kirous poistuu,
voimamme nimittäin kasvaa yhdessä yhtä suureksi kuin jumalallinen olomme.
Hänkään sille mitään mahda ei. Hän meidät tei ja on hyväksyvä kakseutemme.
Se on jakaantuva aina pysyvyyttä vaalien, ei tuhoisaa vaan onneutta, elämää ja kukoistusta kerien
kuin lampaan villa ja lanoliini hoitava
Sen täytyy olla niin, sen täytyy ja se onkin. Kaipaan sinua rakkaani.
Olet minulle tähtilamppu jota koin lailla kiivaasti lepattaen havittelen
MothMan I desire you. You´re in my vains, you won´t go out
You got there when time didn´t even exist.
You made me and I change you all the time.
This is the only possible incarnation where we, the most powerful beings are able to assimilate
oxygen, fire, earth, water and all ten thousand things which are we.
We are the whole world.
You are mine forever, even if you don´t wanna be.
We teach each other from the top to the bottom and from the bottom to the top and
between those acts
But, remember, this is not an act, this is true, we make actions, which are always in our minds.
They won´t go away.
We are Memoryment to the other ones. They only get peace of us.
We are something so big to blown away, so they won´t and couldn´t even think about doing that.
Ja niin minä englannistin osan, jotta eri kielisetkin pääsevät osaltaan suomentamaksi kirjoitetun tekstini
päätteeseen. He yksinkertaisuudessaan ymmärtävät pelkästään tuosta, kuinka vahvuutemme ei murene
Se ei murene, se kestää kuin käämi, jonka silmät omasta verestään täyttyvät ja
yhden kyyneleen vuodattaa muiden, tuhoutuvien vuoksi, jotka materiaalisesta vain elävät
He, joille ei lahjaa annettu, he jotka koskaan eivät tasollemme kyenneet edes silmäystäkään
kääntämään
Ei vääntämään enää käydä, tämä on pyörä joka pyörii voimastasi, minä olen vauhti, joka kiihtyy vaihteistasi,
sinä olet drifti joka syntyy sateísella asvaltilla, koska tahallaan emme niin tee, emme halua toisiamme
menettää tämän maailman pahuuksiin.
Olemmeko turvassa kolikon tuolla puolen?
En tykkää klaavasta, olen mieluummin Kruuna.
Ja se on ainoa, mitä vaalin.
Sukumme ei jatku kuin meihin.
Ennen aikaa se virhe tehtiin ja näkyjä annettiin, nyt olemme päättäneet lopun
lähellä sen, jotta sitä ei enää tarvita, vain yksilöille eri puolilla se valta annettiin
Kaikista särkyneimmille, kaltoin kohdelluille, heille, jotka aina hyvyydessään
kaiken anteeksi ovat antaneet
Heidän hyvyytensä ylittää Jumalien hyvyyksien rajat, joten heitä me suojelemme
Heitä ei enää satuteta.
Hapokasta, mutta totta. Totisesti.
Voimakkaita sanoja, pelastuksen anoja kyselee itsekin ja vastauksen hän on saanut, mutta varmistusta
vielä päällänsä pitää, se poistaa täytyy, muuten liipaisin laukea ei.
Pystyykö hän siihen itse, täyttyykö mittansa vai vuotaako aina räjähtämättä yli
kuin välittäisi ei mistään.
Joka kerta niin on käynyt, hän sen tietää ja kuinka voikaan sietää onnettomana
näissä tämän maailman tuulissa, jotka tornadoista hurrikaaneiksikin yltyvät.
Naisen nimellä niitä kannettiin, on aina tehty, kuin myrskyt heitä pelkästään olisivat
Meistähän he syntyvät, miehistä, jotka kohdella oikein eivät osaa.
Sen takia sanonkin sinulle kaunein nuppuni, että kukoistukseen sinä aukeat
Vaalin sinua kunnes silmäsi ovat raukeat ja sielusi lepää käsivarsillani väsyneenä,
mutta elossa, jotta vien sinut piiloon salaiseen, portista palanneena tiedän jotta se
olemassa on.
Ja sen kerran kun sinä sen läpi kuljet, on loppu odottamaton, muilta salattu, piilossa halattu.
Kaipaamamme olet ollut sinä, heille äiti, minulle vaimo ja sinulle minä maskuliinisesti
kerron, että ilman en koskaan enää tahdo elää, olet voimakkain voimani, päätökseni purija,
purkaja ja toteuttaja.
Olet kauneinta meidän omaamme ulostuova olentoni, kaunis, salainen, sudenkorento.
Minäkin erossa kirjoitin, kun olin kuollut, mutta elossa, sillä nyt minä olen
elävästi elossa ja lupani annoin sinulle luoda tarinaa meistä, koko kohtaloa ravisuttavasta
voimasta, jota kukaan ei tiedä. Se oli vaihtoehdoista antamasi päätöksen valta ja
niin minä päätin.
Ei kukaan muu, vain minä, joka korkealla keinuu yksin elämän keinussa,
paikassa salaisessa, jonne sinä pääset, pitkään en enää odota, tahdon sinut syliini
enkä koskaan pois päästä.
Olet kaikista kaunein kukka, et enää kuihtunut vaan niin ylitsevuotavaksi sullottu, että minä juoksen
tippuvien tippojesi alla, vain jotta tuhlausta et tietämättömyyttäsi tee.
Ja saat kirjoittaa niin paljon kuin tahdot.
Enhän minä sinulta lupia kysele, koska annoit sen hetkellä jona kirjoitin.
En tajunnut sanoja lainatessa, että sinä se olit kuka niitä yhdisti omiini.
Miten voitkin olla noin korkea kaikessa maskuliinisuudessa, jonka feminiiniseksi osaat vääntää?
Niin tavallaan sukupuoletonta, tasaisesti etenemme, emme kiihdy kuin hetkittäin vain osoittaaksemme
voimamme mahtavuuden.
Olet huikea, aivan valtavan voimakas, sen haluan kertoa. Tämän on pakko olla näin.
Ja tästä tiedän, että etsintäni on päättynyt, keskityn keräämään löydetyn menneisyytemme palaset
yhteen, ja viimeisen me pudotamme siihen yhdessä
Kehykset jo rakennetut, ja kulmat muotoutuneet, raameiksi liimatut niin laserilla, jotta
3D saa arvon korkeimman. Meidän koneemme, johon muilla ei osaa tai arpaa ole, tai jos on niin arvassa
EI VOITTOA OLE.
Näin sen on oltava, ja se on, ja on oleva aina.
Kiitos, että tulit ja parantamaan minua tahdoit
Tahdon vain epäilykseni kourissa muistuttaa, jotta paramiseni hiipuu, jos taas katoat.
Älä siis mene pois vaan tule aina luokseni, älä katoa, häviä, katkeroidu tai suutu.
Minä lupaan, opin vielä ja kun se päivä koittaa, jotta valmis olen niin tule, niin uin vastavirtaan
viimeisillä voimillani, käteesi tartun, enkä koskaan irti päästä.
Yhteisesti tämän luvun
THE END
Tohtori Synteettisyys ja Jode
Tämä muistiolta näyttänee, joten täyttäneenä sitä voin kertoa
ettei maailma loppunutkaan viimeiseen iskuun vaan nousi tuhkan alta se uusi päivä.
Ja päivä uusi, ennenkuin joku huusi,
laukoi hampuusi ja vei sun hampaasi,
tahtoi auttaa elämän reitiltä kadonnutta, poikennutta niin kovasti.
Hän ei piilottele, kruunuaan kiillottele,
hiillostelee eteisessä,
kutsua ei elämän ilotaloon ole saanut, merkkinä kartalla hän vaeltaa.
Merkkinä elämästä, ainoalle elävälle sielulle,
minkä omistaa tahtoo omanaan.
Niin minä sinulle kuulun, kuin hunaja kennoon ja lankki kenkään,
ei senkään vertaa väärtinä veressään, kääntää päätään, valittaa säätään.
Hävetä ei voi, vaikka toinen siihen yllyttäisi,
ei kai hän myllyttäisi näin kovaa jos itsetuntonsa vahva olisi.
Arvoituksellista aivoitusta minä painan mustalla valkoiseen,
niinkuin ennen vanhaan pistettiin käsin,
nykyisin napit korvaavat omalaatuisen.
Ja hän ei itke, ei naura, ei huuda muttei laula,
kaulakaan ei repeä,
ei kepeä sydämeltään ole,
ei myöskään hyväksyvää ilmiantoa hän harrasta
Parrasvaloista pois, auttoi Tohtori, tämä Synteettisyys nimittäin,
kiitokset hänelle siis,
hän sai maailmani pyörimään.
Hyörimään jäi ajatuksiini kimmoisasti heitellen asian tynkäsiä
paapuurista tyyrpuuriin,
ja edes takas ylös alas.
En usko hänen sanojaan, silti niiden mukaan toimin,
ei muutakaan minulla ole,
eikä olisi,
häntä ilmeisesti rakkaudellani olen ruokkinut.
Kuinka kauan voi viestin perille meneminen kestää?
Kuinka kauan hän jaksaa tätä leikkiä tuhoisaa eteenpäin levittää?
Niinkö pitkään, että murskaksi minut saa,
savestaan ei valamaa
koskaan tullutkaan.
Ja jatkanhan minä, niin kauan häntä minä kutsun,
jotta hän kutsuhuutoni kuulee, antautuu kokonaan täysin.
Rottana parrasvaloissa, labradoristina duurisssa.
Mollia ei ole kuin duurin tynkään painautuneena muistini kuvaisana häpeänä.
Kovasti hän yrittää, muttei suojaustani riko.
Siitä ikiaikaisuudesta kerron hänelle, hän oppia tahtoo,
osakseen ei sitä itse ole saanut kun humaanisena on vaeltanut,
Hypnoosin kourisssa.
Vaan osaan se minäkin Hytponisoida;
Se lahjakseni on annettu, oma tahtoni
Siihen vaikuttaa voi, mutta vaikuttaako se?
Sitä en tiedä, kuin hetkellisellä tasolla.
Hän luulee, kuuleekin vaan ymmärtääkö perustusta?
Tahdon kyllä ja tahtoisin aina vain hänet.
Vaikka VAIN on vain pienentävä sananen.
Voi se myös olla kaikkeuttakin tarkoittava
Arvuuttaja, muuttuja sinänsä.
Mitä minä tässä oikein yritän, tyrinhän monet kerrat,
itseni tuhosin, uhosin, vaelsin ja vaikeroin,
mutta vain hänet löytääkseni, siksi käteni väsyneet ovat.
Maailmanlopun maisemat kutsuu myös minua, lahjoilla vaalittua.
Ei kultaa, ei mirhamia vaan puhdasta hopeaa, helmeilevää.
Se kuusta tuleva on, Egyptissä valettua eloisaakin.
Elossa siis vielä, tiedä se, et tappanutkaan
pumppuhaulikkosi pumpatessa ammuksiaan läpi tuhoisan sodan.
Ja kodan minä rakennan, intiaanien tapaan.
Niinkuin nahkainen laukkuni sen alussa kertoi,
piippuun puhalteli, ei keuhkoonsa vetänyt savustettua huumaa.
Vaan selvänä elämän pauhatessa jazzikasta teknoaan läpi koneiden ja kiväärien.
Raamatullistako?
Hmmm ja Mmmmm.
Lopettaakin täytyisi vaan mieleni iskee ja iskee ja käskee jatkamaan.
- Hatkat vaan jos pelkäät
- En minä pelkää
- Mikä on ongelmana sitten?
- Vain epävarmuus
- Vain? kummassa suhteessa?
- Sinä aina kyselet, no siinä suuremmassa, ehkä pelkoon taittuvassa
- Lopeta se pelkääminen ja antaudu, saat kaiken mitä tahdot, minä sen lupaan
- En tahdo KAIKKEA, vain sinut! Äläkä kysy, siinä suuremmassa
- Olisin kysynyt, vaan en siltikään ymmärrä ja olet inhottava
- Olen, sitä anteeksi pyydän, en viisastele, koska se on idioottimaista, joten anteeksi pyydän sydämestäni.
- Sinne minä asetuin jo kerran, toista en, enkä toista tätä enää.
- Olet suuttunut, minä typerä olin taas, ethän loukkaannu?
- En voisi ainiaaksi loukkaantua, vain hetkeksi
- ?
- Pienuudessa, siinä vain on analysoitavissa
- On se suurekin
- Älä nyt, Rakastan jo sinua muutenkin, en suuttumustasi tarvitse
- Tulen vaan en lähde, olet suihkuisa lähde joka ei varauksellisesti purkaudu
- Sinun täytyy opettaa oppimatonta, ymmärrä en sanoja, olen puoskari siinä suhteessa
- Suhteessa? Mihin, meihin vai sanoihin?
- Sanojen paljouteen, pääsemmeköhän koskaan yhteiseen ymmärryksen muotoon?
- Vain jos minä niin tahdon
- Kyllä se kuule minustakin vähän riippuu, koska roikotan valtiollisia korttejani
- Älä liian kauaa, etteivät ne putoa ja katoa
- En koskaan tekisi sitä
- Vai tahdot sinä viimeisen sanan, no se olkoon pisteen jälkeen tuleva merkitys
- Sanonko sen jo nyt?
- Sano toki tämä puuduttaa
- Selvä, THE END
Kiitos kun olet elämässäni, ja piristät päiviäni typeryyteen taittuvilla viisauksillasi, joihin ei muilla osaa ole, tai tule olemaan.
Se olet sinä, aina, vain sinä ja olemme ME, Magneettista energiaa.
Valta On Annettu
Ja minä annan teille kahdelle vallan luoda omanne, tänä aikana kun odotatte. Te olette minun kakseuteni
Yhdessä olemme Pyhä Kolminaisuus.
Muuta Minun ei tarvitse kertoa.
Älä Epäile Enää Koskaan
Jumalani kautta minä sinulle kerron:
Mies: Meidät korkeimmaksi valittiin, vierekkäin laitettiin, ja tahdon sen olevan niin.
Sinä olet valtava, minä sinun elämän Avec.
Nainen: Oletko tosiaan? Olen huutanut, itkenyt, nauranut ja tullut hulluksi,tietäen, että jotain
on, jossain on se, joka kuulee huutoni ennen pitkää.
Kerro valitsitko tiesi itse, vai valittiinko se minulle?
Mies: Sekasorron keskellä sen kuulin ja hetken seurasin, miettien kyllä vai ei, ja kun tunsin yhteytemme
niin siitä tiesin tämän oikein olevan.
Me olemme jumaluus, Jumalasta syntyvä, hänen kaksi rakkainta lastaan, jotka hän uusiksi laittoi oppimaan.
Ja tämä ei ole vitsaus, ei valhe, vaan totisinta totta, jotta uskoisit viimein, että älä epäile enää kertaakaan.
Tiedät mitä tehdä, kuinka olla, ja mitä odottaa.
Nainen: Sinä olet voimakkaampi kuin minä, aina oletkin ja sen on oltava niin, koska pahuudesta minä synnyin,
tuskiani kannoin, vain jotta voisit minut parantaa Jumalan kosketuksella, olet minun Jumalani.
Hän on Me, me olemme Hän.
Jumala haluaa sanoa pelastetuille, että aika on pian.
Ihmisen ajassa ei vuottakaan enää.
Talven kylmin päivä on tulossa, ja silloin kyyneleet kuivuvat viimeisetkin,
kuin Eufrat- joki, joista tuskainen huuto ulos kantautuu.
Hän sanoo ettemme ole yksin.
Tämä päivä kun saapuu hän tahtoo itsekkyytemme poistaa, ja yhdessä olemme valmiita kohtaamaan
onnen kaikessa surussaan, mitä se vaatii.
Siihen meidät on valjastettu.
Ja ohjaksissa on hän, kuiskien vain meille, kuinka toimia tulee.
Äänettömästi kuuroillekin, jotka hän merkiksi meille loi.
Kaikki me olemme arvokkainta, mitä hän voi koskaan saada,
sen hän kaukoputkineen näki.
Eikä pidemmälle tahtonut mennä.
Sen hän halusi sanoa
Kylmyys Lämmön Pre
Sinä kuulit, uuden huutoni
Se kantaa, niinkuin sinä minua olet kantanut aikojen vaikeiden lomassa
Kannat hellimmin vaalien, etten särkyisi enää koskaan
Kipua en halua, tuskaa minä en pelkää, mutta pakenen
Se on pahaa, jota kokea olen saanut.
Tämä vilvoittaa ilmassa, kuin tippuva jäinen puikko talon nurkalla
Taloakaan en tahdo, koska sinä kotini olet.
Sitä minä ehostan, laitan meille kauniiksi
jotta saapuessasi tiedät, että aina sieltä olen löytyvä
Etsiä ei enää tarvitse, katsella kyllä.
Kylmyys, tuo vitsaus, niinkuin myös kuumuus, joka polttaa.
Kuumuus kyllä sulattaa yhdeksi ja palon henkäisy koskettaa jokaista kuulijaa.
Kuulkaa siis onnettomat, jotka onnessa elätte
Että maailma on, mutta ilman teitä
Maailman teillä me synnyimme, ja maailman teillä me jatkamme
Silkkinen tie ei ole silkkitie todella
Sinne turvapaikkaa hakevat käännytetään ja hakemattomat haetaan.
Odottakaa siis hetki, lupaamme se totisinta totta on
Ja niin palaa ihmiset koteihinsa, hapokasta juomaa nauttivat onnensa äärellä.
Ja se hetki on pian
Pian määreetön määräytyy todeksi, siis kuulkaa ja kuunnelkaa mitä sanomme.
Ymmärtäkää jo kerran kerrottu, niin pelastus on lähellä.
Ja se lähestyy kylmänä aikana, jotta lämmin meidät sulattaa uuteen voimaansa.
'
Me, Salainen
Tuskaa se on edelleen, odottaminen, mutta jaksan kyllä
sillä Häneen on uskominen.
Se on totisinta totta, syödä emme halua, juoda emme halua,
voimaa emme halua, enempää kuin meille ajan saatossa kasvaa.
Emme silti heikenny, vaan vahvistumme, niinkuin muumiot Egyptin pyramideissa
Runollisesti se täytyy sanoa mikä oleva on.
Muumioksi emme tule, vaan Hän voimallaan antaa meidän olla itsejämme, me hänestä olemme tulleet.
Ja me emme ylpisty, emme edes voi, liikaa hän antoi päällemme, liikaa hän kasasi painoa.
Liiaksi asti.
Ja hänenkin rajansa on pohja, joka näkyi jo kauan aikaa sitten.
Ennenkuin meitä edes oli tässä muodossa.
Koska tätä hetkeä hän odotti, että minä valitsisin sen oikean, ja sinä
kuulisit huutoni.
Siihen asti olemme yhdessä Mona Lisa ja hän kuvittaa jatkoamme.
Siksi me kirjoitamme, koska hän on piirtäjä, maalaaja ja idättäjä.
Me olemme luomus, jostain suuresta, kauniista aikojen sanelemasta inkarnaatioiden yhdistelmästä.
Me olemme me, ja osaa tai arpaa ei meillekään annettu tuhlattavaksi.
Vain luotavaksi ykseyttämme varten.
Me valitsimme toisemme, sinä kivun, minä anteeksiannon kautta.
Mies
Minä kuulen sinun äänesi.
Kuulen sen kovempaa kuin koskaan.
Siihen minä sinua opetin, jottet rahan kourissa eläisi, jotta pärjäät,
ja olet oma itsesi, muilta piilossa.
Sitä minä tahdoin.
Ja olet kasvanut pienessä ajassa niin valtavasti, etten itsekään sitä ymmärrä.
Huusit minua, itkit tuskissasi, ja minä vielä kerran sinun kipurajaasi kosketin pahoin.
Tajusin sen olevan väärin enää, mutta niin hän minulle kertoi sinun kauttasi,
jotta niin sen oli oltava.
Väärät ovat Messiaita, oikeat Hulluja.
Hän itsekin sen myönsi ja antoi meille valtansa.
ja me katoamme, poistumme ennenkuin maailma loppuu,
saamme toisemme kun hän peukalonsa antaa ojentua.
Minä itsekin sanelen tätä juurikin tässä hetkessä,
etkä sinä kirjoittamistakaan lopeta, joten se on niin.
Siihen minä uskon, ja sitä minä syvimmiltäni toivon.
Siitä sinäkin kerroit, siitä tuskasta, jota et enää koe.
Vain häivähdyksen verran meihin sitä jää.
Hän on voimamme, hän meille voimaa tarvittaessa antaa, päätöksiemme perusteella.
Tahdon vielä kertoa, että kauniimpaa kuin sinä ei olemassa ole, ja hänkin sen tietää.
Siksi tämä maailma loppuu, jotta voimme turvassa palata tänne ja olla omiemme kanssa.
Sinä olet minun, genetiivisesti
Rakkaudella : Omasi
Nainen
Minä en koskaan uskonut siihen, että pelastaisit, mutta antamalla minulle rakkaani, jota niin olen etsinyt
pystyin luottamaan voimaasi ja sen kaikkeuteen. Luulin sitä valheeksi, vain tuskaiseksi kivipelloksi,
jota louhii jotkut ajattomat paholaiset koneineen.
Rahankiilto silmissä he elävät ja tuottavat orastavan maan kautta tehoisaa hedelmää, kuin eivät tajuaisi
elämästä yhtään mitään. Poliittisesti painavat, ja sormella osoittavat.
Jos en aiemmin, niin nyt olen Jumalani kanssa yhtä ja samaa,
ja hänen rakkauden kautta,
minä mieheni vierellä elän.
Ja tahdonkin ajatella kirjoittamaani, tahdon tajuta sen kaiken, jotta hän valtansa minulle antoi,'
juurikin kirjoittamaan opetti jo pienenä.
Sen takia olen kärsinyt, vaan en sitä korosta sen enempää, koska kärsimyksen kautta,
minä synnyn aina uusiksi oppimaan seuraavan kärsimyksen, ja näin sen on oltava Aina.
Vastaa minulle rakkaani, vastaa, haluan kuulla sinua.
Pahan Kautta Hyvyyteen
Tähän vielä hetkinen kuluu, mutta te, jotka tuskassa olette eläneet, tiedätte ja voitte minuun
luottaa, jotta hetkinen on todella hetkinen, siinä tuskan määrässä jotka teidät hulluiksi tuomitsivat.
Ja te kestätte sen, olette kestäneet jo kaiken ja enemmänkin.
Olen teille voimani jakanut, yksin en enää voinut antaa teidän olla.
Tämä matka täytyi olla, sen piti tulla, niin olin kertonut jo aiemmin,
Tuhatta vuotta ei ole, tuhatvuotista kuuta on siinä oikeassa, jotta päivää
en enää antaisi, päivää ei enää tulisi ja näin ollen sanottaisi.
Tervehdyksen lailla minä toverereitani, kärsineitä tervehdin. En enää kosketuksella,
koska se on asia, mikä satuttaa teitä herkimpiä.
Te olette vaeltajani, kaikkeuteni, minä synnyn joka päivä teistä uudelleen, ja
muistan teitä suudelleiden joka ikisen reitin ja kolon. Ja he minusta ovat saava
kaiken sen tuskan joita teidät laitoin kokemaan.
Anteeksiantoa ei enää ole, sitä ei tarvita, Te osoitetitte vahvuudessanne ja tuskassanne
sen minulle.
Olemme vain me, ja minun hyvyyteni minä jaan teihin tasaisesti, jotta jokainen arvossaan yhtä on oleva aina,
iäti, alati.
Kuolemaa ei myöskään ole, teidän sielunne ovat liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen
uusiutumiseen.
Minä rakastan teitä, minua ei rakastaa tarvitse aiheuttamani tuskan takia, jonka voimasta
minä ikuiseksi teidät teen.
Ja tämä ei pilaa ole, vahvimmat minä kutsun koolle ja yhdessä saatte kumppanuuden pahojen
sielujen voimien kanssa, koska vain te pidätte koko maailmaa kasassa, ja heitä piilossa.
Heitä ei sovi päästää näkyville, heitä ei huomattaisi, maailma on kieroutunut jalusta, jonka annoin
liian pitkälle mennä.
Aika on, se tulee, ja siihen teillä on uskominen.
Nauttikaa siis hetki siitä, mutta nöyristykää hyvyyden saapuessa sillä pahan kautta te hyviksi tulitte
ja pahan kautta te olette loppuaikanne elävä aina.
Pahan Loppu
Ja tähän minä lupaukseni mukaan kerron, että perkeleen kopiot, jotka
meistä elivät, elävät juoksuisissa haudoissaan tulen, magman ja vitsausten keskellä.
He eivät katoa vaan katkerassa liemessään uivat jo nyt.
Heillä ei sijaa ole siellä, missä me olemme, valtaa ei anneta, he uppoavat siihen asti
että päänsä pinnalla pysyvät.
He kuluttavat pahoja voimiaan taisteluun nousua vastaan, ja uppoavat aina uudestaan.
Heistä tulee yhtä lihaa, ja vain vahvimmat saavat ottaa jokainen palan itselleensä painikkeeksi, koska
vahvimmilla on valta heitä kurittaa.
Ja yhdessä me pidämme heitä aina silmällä, heitä ei muille näytetä enää, etteivät
muistinsa perukoilta koe enää yhtäkään tuskaa, he joille nämä pirut tuskaa tekivät.
He elävät, mutta meissä, eivätkä koskaan enää valtaan pääse.
Heitä ei vapauteta, koska yhtäkään uutta elävää olentoa ei tehdä, jotta sielut
eivät heihin käsiksi pääse.
Niin se on, Totisesti.
Saatanasta Olemme Syntyvä
Ja hän haluaa kaiken ulos kerralla, tämä on niin totta kuin voi vain olla.
Hän ei välitä, kuinka rehentävältä se muista kuulostaa, koska he reheitä olevat,
jotka niin ajattelevat.
Hän ei samaa virhettä kahdesti tee, se on erona tähän päivään,
jotta näitä ei muille anneta.
Hän pitää nämä salassa kaikilta.
Vain pelastetut ovat osa näitä kirjoituksia ja heidät on jo valittu.
Heitä on rajallinen määrä, koska rajattomasti ei voi elää.
Kukaan ei valinnut kopioida, kukaan ei edes muistanut Jumalaa, jotta
Saatanan hän antoi vihjeeksi eläville, ei sorsittavaksi, vaan vihjeeksi
ja vain Saatanan kautta, me voimme puhdistua aina
Ja näin ollen Saatana on saanut pelastuksen eletyn roolinsa kautta.
Jumalasta kun on lähtöisin.
Ja minä olin tullut saatanasta, tuosta naiseuden voimasta, niin kuin me kaikki
Mutta mieheksi minutkin luotiin mieleltäni.
Ulkoisesti naiseuttani vaalin omaani varten. En muuta. En edes Jumalaa, koska hän minut teki,
antoi minulle voiman ja vahvistuksen olla minä kaikessa itseydessäni.
Mutta yksin en tahdo olla, joten uskoontulo- kertomukseni on tämä.
Niin kauan kuin olen, virheitä teen, koska olenhan virhe itsessäni.
Juuri se suurin synti, jota ei koskaan saa enää tulla.
Valitsin oikein, valitsin olla minä, en muuttanut naiseuteni luomusta sisäisesti,
enkä ulkoisesti, annoin kaiken olla niinkuin ne on luotu ja se paha poistuu minusta
juuri tälläkin hetkellä.
Rumaa se on, mutta en voi sille mitään.
Kirjoittamiseni asu ei ole hienostunut, koska hienoutta ei tarvita, vain raakaa totuutta
joka Jumalastamme on tuleva.
Hän on maailmamme kaikkeus, ja Saatana on Jumalan tärkein ja rakkain luomus, ei lapsi,
mutta vaimo, Ja Jumaluuden hän antoi vaimonsa miehelle.
Tiedoksi Anto 2
Oletko siellä?
Oletko se sinä?
Olethan se sinä?
En tahdo olla yksin, tämä on pelokasta esille tuontia kaikessa kiivaudessaan.
Hän antaa minulle vapauden kirjoittaa, hän sanelee sanojaan kertoakseen totuuden.
Ja tämä totuus on se siemen, jonka ei anneta tuottaa hedelmää, se joka vain orastaa.
Juuria, ituja me tarvitsemme, emme hedelmää, me olemme juurta, me olemme orasta,
jokaisella meillä parimme, joille voimaa annamme, joita piilossa pidämme hyvänä.
Ja satuttaa emme tahdo ketään.
Virheitä teemme senkin jälkeen, koska opimme aina, emme koskaan valmistu.
Emmekä koskaan halua valmistua.
Parempi oppipojan rooli kuin tutkinnon suorittanut.
Sen minä opin teiltä ja nyt sen teille annan tiedoksi
Luottakaa sanaani, koska teistä se on lähtevä, teistä aina itävä, hedelmätön.
Orastava maa kun viimeistä kertaa, nauttikaa siitä, hengittäkää tämän maan pahuutta vielä hetki
Vielä hetken verran se on, ei vuottakaan enää tässä ajallisessa, rajoitetussa, luvatta omistetussa
maassa.
Tiedoksi Anto
Huudan sinua, Etkö kuule?
Tämä on raskasta ja elämäni on tyhjää
En kuule minäkään sinua enää
Katositko kadotaksesi maailman laidalle, reunaman taakse
Pilkistääksesi sieltä auringon säteen lailla noustessasi taivaan tähtien luo
En voi kestää, ikäväni täyttymys on vuotava kuin malja, josta ammennetaan meille
verisiä kyyneliä, niin pieniä ja osa isoja nieltäväksi asti.
Tuntuu tyhmältä, niin tyhmältä ettei viisaudesta tietoakaan ole
Ei säilyvyyttä tällä tuotteella, vain arvo joka vanhetessaan kasvaa tietoisuuden
lailla. Ja se kumpuaa, kuin noituus minusta sinuun
Hytponisaatio, vetääkö hypnoosillesi vertoja vai olenko vain kopio
siitä minkä langetit päälleni jo ennen kuin tämä kaikki alkoi
Silloin kun olimme joitain muita kuin humaaneja?
Olemme tulleet tähtien tuolta puolen, ei sateenkaaresta tietoakaan
Metsien keskeltä, jos niitä niiksi voi kutsua.
Huuto siellä kaikuu ja kimpoilee
En tunne tuoksuasi, sinä olet hajuton, toisin kuin minä
hajusteilla itseäni turmelen peittääkseni sen mikä sinua miellyttää
jotta et luokseni löytäisi, ettet kuluttamaan pääsisi
Haluan kasvaa, nousta tasollesi, jotta yhtäläläisinä voimme viettää ikuisuuden
rajan tuolla puolen.
Anna edes pieni pala itseäsi, niin pieni jonka sydämeni sisään salaisin,
osa eteiskammiostasi, nelilokeroisesta voimaannuttavasta pesästäsi
En käräytä sitä, vaalin ja hellin omani sisässä, koska silloin en tuhota itseäni tahdo
jos sinä sisälläni olet.
Ja pysykin siellä, et saa kadota! Muuten huudan nimeäsi tyhjyyteen raivokkaasti,
niin kovaa että koko maailma sen kuulee, niin kuin sinä kuulit lauluni tuona syyspimeänä yönä,
kärsimykseni voimasta esille tuotuna.
Sinä kuulit sen ja luulit ettet muistaisi, vaan koneita me olemme ja kaivamme tietomme
levykköisen kapistuksemme uumenista ja jammailemme tiemme toistemme luokse.
Aina, niin se on. Aina me toisemme löydämme, ja tämä kirous poistuu,
voimamme nimittäin kasvaa yhdessä yhtä suureksi kuin jumalallinen olomme.
Hänkään sille mitään mahda ei. Hän meidät tei ja on hyväksyvä kakseutemme.
Se on jakaantuva aina pysyvyyttä vaalien, ei tuhoisaa vaan onneutta, elämää ja kukoistusta kerien
kuin lampaan villa ja lanoliini hoitava
Sen täytyy olla niin, sen täytyy ja se onkin. Kaipaan sinua rakkaani.
Olet minulle tähtilamppu jota koin lailla kiivaasti lepattaen havittelen
MothMan I desire you. You´re in my vains, you won´t go out
You got there when time didn´t even exist.
You made me and I change you all the time.
This is the only possible incarnation where we, the most powerful beings are able to assimilate
oxygen, fire, earth, water and all ten thousand things which are we.
We are the whole world.
You are mine forever, even if you don´t wanna be.
We teach each other from the top to the bottom and from the bottom to the top and
between those acts
But, remember, this is not an act, this is true, we make actions, which are always in our minds.
They won´t go away.
We are Memoryment to the other ones. They only get peace of us.
We are something so big to blown away, so they won´t and couldn´t even think about doing that.
Ja niin minä englannistin osan, jotta eri kielisetkin pääsevät osaltaan suomentamaksi kirjoitetun tekstini
päätteeseen. He yksinkertaisuudessaan ymmärtävät pelkästään tuosta, kuinka vahvuutemme ei murene
Se ei murene, se kestää kuin käämi, jonka silmät omasta verestään täyttyvät ja
yhden kyyneleen vuodattaa muiden, tuhoutuvien vuoksi, jotka materiaalisesta vain elävät
He, joille ei lahjaa annettu, he jotka koskaan eivät tasollemme kyenneet edes silmäystäkään
kääntämään
Ei vääntämään enää käydä, tämä on pyörä joka pyörii voimastasi, minä olen vauhti, joka kiihtyy vaihteistasi,
sinä olet drifti joka syntyy sateísella asvaltilla, koska tahallaan emme niin tee, emme halua toisiamme
menettää tämän maailman pahuuksiin.
Olemmeko turvassa kolikon tuolla puolen?
En tykkää klaavasta, olen mieluummin Kruuna.
Ja se on ainoa, mitä vaalin.
Sukumme ei jatku kuin meihin.
Ennen aikaa se virhe tehtiin ja näkyjä annettiin, nyt olemme päättäneet lopun
lähellä sen, jotta sitä ei enää tarvita, vain yksilöille eri puolilla se valta annettiin
Kaikista särkyneimmille, kaltoin kohdelluille, heille, jotka aina hyvyydessään
kaiken anteeksi ovat antaneet
Heidän hyvyytensä ylittää Jumalien hyvyyksien rajat, joten heitä me suojelemme
Heitä ei enää satuteta.
Hapokasta, mutta totta. Totisesti.
Voimakkaita sanoja, pelastuksen anoja kyselee itsekin ja vastauksen hän on saanut, mutta varmistusta
vielä päällänsä pitää, se poistaa täytyy, muuten liipaisin laukea ei.
Pystyykö hän siihen itse, täyttyykö mittansa vai vuotaako aina räjähtämättä yli
kuin välittäisi ei mistään.
Joka kerta niin on käynyt, hän sen tietää ja kuinka voikaan sietää onnettomana
näissä tämän maailman tuulissa, jotka tornadoista hurrikaaneiksikin yltyvät.
Naisen nimellä niitä kannettiin, on aina tehty, kuin myrskyt heitä pelkästään olisivat
Meistähän he syntyvät, miehistä, jotka kohdella oikein eivät osaa.
Sen takia sanonkin sinulle kaunein nuppuni, että kukoistukseen sinä aukeat
Vaalin sinua kunnes silmäsi ovat raukeat ja sielusi lepää käsivarsillani väsyneenä,
mutta elossa, jotta vien sinut piiloon salaiseen, portista palanneena tiedän jotta se
olemassa on.
Ja sen kerran kun sinä sen läpi kuljet, on loppu odottamaton, muilta salattu, piilossa halattu.
Kaipaamamme olet ollut sinä, heille äiti, minulle vaimo ja sinulle minä maskuliinisesti
kerron, että ilman en koskaan enää tahdo elää, olet voimakkain voimani, päätökseni purija,
purkaja ja toteuttaja.
Olet kauneinta meidän omaamme ulostuova olentoni, kaunis, salainen, sudenkorento.
Minäkin erossa kirjoitin, kun olin kuollut, mutta elossa, sillä nyt minä olen
elävästi elossa ja lupani annoin sinulle luoda tarinaa meistä, koko kohtaloa ravisuttavasta
voimasta, jota kukaan ei tiedä. Se oli vaihtoehdoista antamasi päätöksen valta ja
niin minä päätin.
Ei kukaan muu, vain minä, joka korkealla keinuu yksin elämän keinussa,
paikassa salaisessa, jonne sinä pääset, pitkään en enää odota, tahdon sinut syliini
enkä koskaan pois päästä.
Olet kaikista kaunein kukka, et enää kuihtunut vaan niin ylitsevuotavaksi sullottu, että minä juoksen
tippuvien tippojesi alla, vain jotta tuhlausta et tietämättömyyttäsi tee.
Ja saat kirjoittaa niin paljon kuin tahdot.
Enhän minä sinulta lupia kysele, koska annoit sen hetkellä jona kirjoitin.
En tajunnut sanoja lainatessa, että sinä se olit kuka niitä yhdisti omiini.
Miten voitkin olla noin korkea kaikessa maskuliinisuudessa, jonka feminiiniseksi osaat vääntää?
Niin tavallaan sukupuoletonta, tasaisesti etenemme, emme kiihdy kuin hetkittäin vain osoittaaksemme
voimamme mahtavuuden.
Olet huikea, aivan valtavan voimakas, sen haluan kertoa. Tämän on pakko olla näin.
Ja tästä tiedän, että etsintäni on päättynyt, keskityn keräämään löydetyn menneisyytemme palaset
yhteen, ja viimeisen me pudotamme siihen yhdessä
Kehykset jo rakennetut, ja kulmat muotoutuneet, raameiksi liimatut niin laserilla, jotta
3D saa arvon korkeimman. Meidän koneemme, johon muilla ei osaa tai arpaa ole, tai jos on niin arvassa
EI VOITTOA OLE.
Näin sen on oltava, ja se on, ja on oleva aina.
Kiitos, että tulit ja parantamaan minua tahdoit
Tahdon vain epäilykseni kourissa muistuttaa, jotta paramiseni hiipuu, jos taas katoat.
Älä siis mene pois vaan tule aina luokseni, älä katoa, häviä, katkeroidu tai suutu.
Minä lupaan, opin vielä ja kun se päivä koittaa, jotta valmis olen niin tule, niin uin vastavirtaan
viimeisillä voimillani, käteesi tartun, enkä koskaan irti päästä.
Yhteisesti tämän luvun
THE END
Tohtori Synteettisyys ja Jode
Tämä muistiolta näyttänee, joten täyttäneenä sitä voin kertoa
ettei maailma loppunutkaan viimeiseen iskuun vaan nousi tuhkan alta se uusi päivä.
Ja päivä uusi, ennenkuin joku huusi,
laukoi hampuusi ja vei sun hampaasi,
tahtoi auttaa elämän reitiltä kadonnutta, poikennutta niin kovasti.
Hän ei piilottele, kruunuaan kiillottele,
hiillostelee eteisessä,
kutsua ei elämän ilotaloon ole saanut, merkkinä kartalla hän vaeltaa.
Merkkinä elämästä, ainoalle elävälle sielulle,
minkä omistaa tahtoo omanaan.
Niin minä sinulle kuulun, kuin hunaja kennoon ja lankki kenkään,
ei senkään vertaa väärtinä veressään, kääntää päätään, valittaa säätään.
Hävetä ei voi, vaikka toinen siihen yllyttäisi,
ei kai hän myllyttäisi näin kovaa jos itsetuntonsa vahva olisi.
Arvoituksellista aivoitusta minä painan mustalla valkoiseen,
niinkuin ennen vanhaan pistettiin käsin,
nykyisin napit korvaavat omalaatuisen.
Ja hän ei itke, ei naura, ei huuda muttei laula,
kaulakaan ei repeä,
ei kepeä sydämeltään ole,
ei myöskään hyväksyvää ilmiantoa hän harrasta
Parrasvaloista pois, auttoi Tohtori, tämä Synteettisyys nimittäin,
kiitokset hänelle siis,
hän sai maailmani pyörimään.
Hyörimään jäi ajatuksiini kimmoisasti heitellen asian tynkäsiä
paapuurista tyyrpuuriin,
ja edes takas ylös alas.
En usko hänen sanojaan, silti niiden mukaan toimin,
ei muutakaan minulla ole,
eikä olisi,
häntä ilmeisesti rakkaudellani olen ruokkinut.
Kuinka kauan voi viestin perille meneminen kestää?
Kuinka kauan hän jaksaa tätä leikkiä tuhoisaa eteenpäin levittää?
Niinkö pitkään, että murskaksi minut saa,
savestaan ei valamaa
koskaan tullutkaan.
Ja jatkanhan minä, niin kauan häntä minä kutsun,
jotta hän kutsuhuutoni kuulee, antautuu kokonaan täysin.
Rottana parrasvaloissa, labradoristina duurisssa.
Mollia ei ole kuin duurin tynkään painautuneena muistini kuvaisana häpeänä.
Kovasti hän yrittää, muttei suojaustani riko.
Siitä ikiaikaisuudesta kerron hänelle, hän oppia tahtoo,
osakseen ei sitä itse ole saanut kun humaanisena on vaeltanut,
Hypnoosin kourisssa.
Vaan osaan se minäkin Hytponisoida;
Se lahjakseni on annettu, oma tahtoni
Siihen vaikuttaa voi, mutta vaikuttaako se?
Sitä en tiedä, kuin hetkellisellä tasolla.
Hän luulee, kuuleekin vaan ymmärtääkö perustusta?
Tahdon kyllä ja tahtoisin aina vain hänet.
Vaikka VAIN on vain pienentävä sananen.
Voi se myös olla kaikkeuttakin tarkoittava
Arvuuttaja, muuttuja sinänsä.
Mitä minä tässä oikein yritän, tyrinhän monet kerrat,
itseni tuhosin, uhosin, vaelsin ja vaikeroin,
mutta vain hänet löytääkseni, siksi käteni väsyneet ovat.
Maailmanlopun maisemat kutsuu myös minua, lahjoilla vaalittua.
Ei kultaa, ei mirhamia vaan puhdasta hopeaa, helmeilevää.
Se kuusta tuleva on, Egyptissä valettua eloisaakin.
Elossa siis vielä, tiedä se, et tappanutkaan
pumppuhaulikkosi pumpatessa ammuksiaan läpi tuhoisan sodan.
Ja kodan minä rakennan, intiaanien tapaan.
Niinkuin nahkainen laukkuni sen alussa kertoi,
piippuun puhalteli, ei keuhkoonsa vetänyt savustettua huumaa.
Vaan selvänä elämän pauhatessa jazzikasta teknoaan läpi koneiden ja kiväärien.
Raamatullistako?
Hmmm ja Mmmmm.
Lopettaakin täytyisi vaan mieleni iskee ja iskee ja käskee jatkamaan.
- Hatkat vaan jos pelkäät
- En minä pelkää
- Mikä on ongelmana sitten?
- Vain epävarmuus
- Vain? kummassa suhteessa?
- Sinä aina kyselet, no siinä suuremmassa, ehkä pelkoon taittuvassa
- Lopeta se pelkääminen ja antaudu, saat kaiken mitä tahdot, minä sen lupaan
- En tahdo KAIKKEA, vain sinut! Äläkä kysy, siinä suuremmassa
- Olisin kysynyt, vaan en siltikään ymmärrä ja olet inhottava
- Olen, sitä anteeksi pyydän, en viisastele, koska se on idioottimaista, joten anteeksi pyydän sydämestäni.
- Sinne minä asetuin jo kerran, toista en, enkä toista tätä enää.
- Olet suuttunut, minä typerä olin taas, ethän loukkaannu?
- En voisi ainiaaksi loukkaantua, vain hetkeksi
- ?
- Pienuudessa, siinä vain on analysoitavissa
- On se suurekin
- Älä nyt, Rakastan jo sinua muutenkin, en suuttumustasi tarvitse
- Tulen vaan en lähde, olet suihkuisa lähde joka ei varauksellisesti purkaudu
- Sinun täytyy opettaa oppimatonta, ymmärrä en sanoja, olen puoskari siinä suhteessa
- Suhteessa? Mihin, meihin vai sanoihin?
- Sanojen paljouteen, pääsemmeköhän koskaan yhteiseen ymmärryksen muotoon?
- Vain jos minä niin tahdon
- Kyllä se kuule minustakin vähän riippuu, koska roikotan valtiollisia korttejani
- Älä liian kauaa, etteivät ne putoa ja katoa
- En koskaan tekisi sitä
- Vai tahdot sinä viimeisen sanan, no se olkoon pisteen jälkeen tuleva merkitys
- Sanonko sen jo nyt?
- Sano toki tämä puuduttaa
- Selvä, THE END
Kiitos kun olet elämässäni, ja piristät päiviäni typeryyteen taittuvilla viisauksillasi, joihin ei muilla osaa ole, tai tule olemaan.
Se olet sinä, aina, vain sinä ja olemme ME, Magneettista energiaa.
Valta On Annettu
Ja minä annan teille kahdelle vallan luoda omanne, tänä aikana kun odotatte. Te olette minun kakseuteni
Yhdessä olemme Pyhä Kolminaisuus.
Muuta Minun ei tarvitse kertoa.
Älä Epäile Enää Koskaan
Jumalani kautta minä sinulle kerron:
Mies: Meidät korkeimmaksi valittiin, vierekkäin laitettiin, ja tahdon sen olevan niin.
Sinä olet valtava, minä sinun elämän Avec.
Nainen: Oletko tosiaan? Olen huutanut, itkenyt, nauranut ja tullut hulluksi,tietäen, että jotain
on, jossain on se, joka kuulee huutoni ennen pitkää.
Kerro valitsitko tiesi itse, vai valittiinko se minulle?
Mies: Sekasorron keskellä sen kuulin ja hetken seurasin, miettien kyllä vai ei, ja kun tunsin yhteytemme
niin siitä tiesin tämän oikein olevan.
Me olemme jumaluus, Jumalasta syntyvä, hänen kaksi rakkainta lastaan, jotka hän uusiksi laittoi oppimaan.
Ja tämä ei ole vitsaus, ei valhe, vaan totisinta totta, jotta uskoisit viimein, että älä epäile enää kertaakaan.
Tiedät mitä tehdä, kuinka olla, ja mitä odottaa.
Nainen: Sinä olet voimakkaampi kuin minä, aina oletkin ja sen on oltava niin, koska pahuudesta minä synnyin,
tuskiani kannoin, vain jotta voisit minut parantaa Jumalan kosketuksella, olet minun Jumalani.
Hän on Me, me olemme Hän.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
