Luonasi olen vanki

Varasit minulle viereltäsi vankilan,
vankilan, jossa emme olleet vapaina.
Liikkumisvapautta rajoitettu,
patoutuvat tunteet pois heitetty.

Aikamme oli vain sumua, pellavaa ja pehmeää,
vailla mahdollisuutta olla eläin, joka tekee –
asioita tunteesta, ei paineesta.

Saavutamme lukumme lopun,
ei enää pilvilinnaa,
ei paikkaa vierelläsi.
Hiljaa koitan askeltaa,
väistää väistämätöntä:
uuden luvun alkua.

En halua olla surullinen,
en antaa eläimeni olla vapaa.
Ei enää ole edes katsetta sinulta.
Laahustan läpi päivien –
hakisinko sinulle kioskilta lahjan?
Emmin ja älyän:
emme me enää ole.

Alas vajonnut,
teoreettisesta vapaudesta haaveillut eläin
on viimein preerialla.
Voi, kuinka väärässä olinkaan –
tätä en halunnut,
tähän pisteeseen pääsyn takia
en ollut valmis sinua uhraamaan.

Näen sinut välillä väkijoukossa,
koitan tavoittaa –
mutta olet aina poissa
ennen kuin sut kiinni saan.

Haparoivaa halua luoksesi.
Löydä minut vielä.
Kevään aurinko
sinut taas henkiin herättää.