Vesi helisee kuin keijupöly
osuessaan järven pintaan
osuessaan järven pintaan
aurinko kuin tervehtii
yön rajaa
aurinko loistaa viimeisillä säteillään
kuin kruunu,
vetoaa se sisimpäämme, tuohon auringon kipinäämme
Koivut humisee, niiden lehdet kolahtelee,
kuin kertoen:
tulevasta myrskystä aamu hämärässä,
ja sen jälkeisestä seesteestä
laulusta lintujen,
keijukaisten kotien
Ymmärrän, etten ole viisas enkä kokenut tai kaikkitietävä.
Aurinko se säteilee sitä viisautta,
ja minä voin olla vain sen maljana
auringon paistaessa.
Viisas on ihminen, joka nöyrtyy
auringon lailla,
kohti veden pintaa
ja sukeltaa
suurimpiin syvyyksiin
- sammuttamatta
koskaan tuota kipinää
koskaan tuota kipinää
- sitä syvintä viisauden lähdettä
ja ymmärtää,
auringon rakkauden,
sen ainoan viisauden.
Selite:
Sanon näin jokaisesta runosta, mutta tämäkin on raakile.. Itseasiassa kirjoitus hetkellä pidon tätä aivan kauheana, mutta se olikin jälkeen päin luettuna parempi kuin muistin.
Löysin muuten ihmisen, joka lukee runojani läpi, ja antaa kattavan palautteen. Kehitysmahdollisuudet tms. Hän on itse runoilija ja on kritisoinut kuulemma kaikenlaista.
Annoin tänään hänelle runojani luettavaksi, ja kyllä nyt jännittää ☺️
Se on kuin olisi antanut sielun toisen ihmisen käsiin..
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
suurinta rakkautta!
Ilman sitä emme olisi, söisi
emmekä runoilisi!
Ihminen joka sukeltaa suurimpiin syvyyksiin
lailla auringon ja tuulen!
Kuitenkaan älä uppoa liian syville vesille kovin pitkäksi aikaa vaan nouse välillä ns elämän pintavesiin kuin satamaan nauttimaan tätä monimuotoista elämää joka antaa kuin viekin - siitä oppiakseen mikä itselle sopii olla balanssissa.
Olet vahva sisäisen runojen kertoja mitä koet että jaat lukijoille: Hyvä runo tautinto Sinulta !
Kuin ohjeeni : älä mene rikki ...sillä vahvuus on Sinussa itsessäsi kuin rohkeutesi...vain tuo vahvuuden ja heikkouden raja voi olla hyvin kapea sillä se voi olla hyvin häilyvä itsekullakin !