Ambrosia

Yksinäisyys on ehkä sittenkin taivaallinen lahja
ja päivien, yön hiljaisuus jumalallista nektaria
joka hyvin käy juomaksi kummajaisille, 
aaveille, hämärän varjoille ja kuningattarille.
Manalan neidot eivät kaipaakaan Olympuksen kultaa,
jonka kaduilla eivät voisi kulkea.
Ei voita Helioksen valo yön kuulautta puhdasta
kun pimeä peittää maan alleen,
kuin armas rakastajan.

Vedän silmilleni peitot:
nämä pimeyden kolikot, vaan pimentää mieltä eivät voi
enää synkimmätkään päivät.
Sillä minä olen varannut liput
enkä enää taakse katso
vaan mukaani pakkaan kaikki luuni
ja sydämeni uusin.

Syksyllä nousee hopeinen aurinko
ja yö tanssii kanssani etelään.

Enkä jää häpeämään enää varjojani.

Juon Persefonen maljan.