Tosielämä

Tuli tammikuu.

Meni helmikuu.

Soitin
 
Tuuttas varattuu



Vasemmalla ohimolla jyskyttää jo valmiiksi

suoraan silmille häikivä

Hela maalis 

fucking kirkas kuu.





En kai kehtais myöntää irlis

In the middle of my deepest shit

tuntevani toisinaan


Kaihoa.

Todellisen elämäni sinä

Vielä kerran mun ovisummerilla.


Utopiaa,
Jonkun pääni sisälle hautautuneen 
Fantasiaa

En kai kehtais myöntää 




Tuuttais varattuu jokaiselle koittajalle
mut et säkään  tunnistais mua, 
jos kurkkaisit tän kertaalleen parsitun säkin 
alle

Vaan toi joki se jaksaa seisoo ku ain ennenkin
Öisin joku käy  maalaa sen öljyväreillä

Yön musta hiiviskelijä

mun entisen ikkunan alla

Herättää jonkun uuden tädin

Pientä nappii painamalla


Jos en voi myöntää,

Niin täytyy tunnustaa

 

Itekin kerännyt kerroksia 

Latonut uutta raakaa vanhan paskan päälle


Unessani sukellan 

mustaan valtamereen


Tiputtelen taakseni
irti osiani 
itsestä

Ni.



Ihan kalanruokana, 

Sua näkemässä
 
Sulle yhtä alasti ja ruvella


Ku yks vuoden vaihde

Mun yksiön 

Eteiskäytävässä.


Otan sua kädestä
pyydän et liimaat mut

Ku kerta oot jo tässä.

 
Totuuden ja aamun valjetessa 


Kuka hullu  mua läpäisis enää...


Tosielämässä