alavilla mailla on hallanvaara
usva kiertelee suon pinnassa, on hiljaista
lempeä tuuli tekee keväälle tuloa
haluan tietää
miltä he näyttivät kymmenvuotiaina
lapsina, nuorina, niinä vuosina
kun olimme matkan alkupäässä
otetaan vielä yhdet
on parempi olla
koko ikä siihen menisi
on siis kuviteltava, palattava kauas taaksepäin
luotava heistä kuva, valhe
tyydyttävä siihen
aurinko päättää retkeään, on käytävä levolle
voimia, valoa tarvitaan vielä
ettei sammuisi, katoaisi
on ilta
meluisia räkänokkia, ilkimyksiä he olivat, luulen
kosketuksesta hajoavia, itkeviä, nauravia
lapsia, sitten nuoria
nyt he ovat menneisyyttä
eläviä, silti kuolleita
minä heille elävä kuollut
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
joka runollasi kuljettaa
ottaa rohkean tavoin vauhtia
huomaa, ei ole nyt kanttia
ihmisen väliaikaista oloa
kohti viimeistä koloa,
no eihän sitä ääneen voi sanoa
kuhan katselee peilistä omia kasvoja
- ajatuksia hyvin herättelee luokkakokouskuvasi
pidin paljon runosta. Se avaa tunne elämää viisaalla tavalla
Huippuruno, joka pitää lukea monesti.
Lauseesi liikkuvat syvällä,
ja palaavat taas pintaan.
Lopetus on minun makuuni Erityisesti,
sillä
juuri näinhän se on, me näemme
toisista kuin jäävuoren huipun.