huhtikuun räntäsateessa soi
letkeä jazznuotti
vibrafoni ja basso, rummut
kirjailijalla on aprillipäivä, hän eläytyy taitavasti
vaivatta hän hyppää vaikka
nuoren tytön pöksyihin
uskoisitko jos kertoisin
kuvassa vanha mies, lasittunut katse, kuollut
karvalakki vierähtänyt lumelle
ohimossa reikä
kuva on mieleenpainuva kuin
iltayön tuulen viimeinen henkäys
kuin ensimmäiset epävarmat askelet
lapsena tai krapula-aamun koitossa
ei taiteilija itke luomistyön raskautta
vaan muistoja, ajatuksia, kaipausta
ja niistä kertomisen vaikeutta
mahdottomuutta
kahvakuula vai kahvipulla
siinä pulma
taas on ilta
se voi olla elämäsi paras ilta
tai aivan tavallinen
yksinäinen ilta
kun ikkunan kajo riittää valaisemaan
vain kaistaleen pihaa
sitten alkaa pimeys, jatkuu
metsään, menneisyyteen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
elää sanoillasi ja niiden luomilla kuvilla, vastuuhan
on lukijalla, kuitenkin tunnen ymmärtäväni, tiedän
miten sielu käsitteineen ja sanoineen on vaihdettava
kivitaloidylliä varten pyhäkoulusta tultua, on nähtävä
kaikkia kontekstissään ja silti vielä kuviteltava puolet lisää
puhun useasti pienenpiirin kulttuurista, esim. perheen sisäisenä
tapana käsitellä ja käsittää asioita, runosi iskee suoraan asiaan,
siihen miten vaikeaa on hetken kuvilla siirtää todellista sisältöä
kulttuurin ominaissäveliä ehjänä ja töäyteläisenä kirjoitukseen
Taiteija näkee syvemmin,
tarkemmin ja paremmin, ja voi sitä tuskaa
kun ei löydy sanoja, tai sivellin ei tottele,
ei löydy ulospääsyä mielen kuville/tunteille.
Upea runo, alusta loppuun.
Ja loppua kohden paranee mielestäni.
K i i t o s <3
pidin paljon