Suruperho

Surun verho ja kyynelten sumu
mua otteessaan puristaa
vuoroin keveää,raskasta taakkaa
selkään perhosen sovittaa.

Mun siipeni kastuvat liikaa
enkä yössä mä eteeni nää
kaksi tähteä kaukana loistaa
kaipaus matkaani viivyttää.

Minun siipeni kantoivat kultaa,
kultaa keveää kaunista niin,
ja juuri kun alkoivat hohtaa,
ne hiipuivat sammuksiin.

Läpi yön minun lentoni kulkee,
tähdet opettaa itkemään,
yöperhosten parvi mut sulkee
syliinsä ja mua lennättää.

Vielä jaksan kappaleen matkaa,
violetti on samettiyö,
kohti tähtiä täytyy mun jatkaa,
sydän hiljaisen perhosen lyö