Metsässä Henkäys hento
pienuutensa häpeään herää,
arkana Honkain suojissa
vähäisiä voimiaan kerää.
Ajan tuskan täyttyessä
häpeään voimansa sitoo,
ja Honkain oksistossa
vihansa piiskaavan kutoo.
Viimein askelin tanssivin
Hongat taakseen jättää,
ja ikiaikaisin sävelin
maailmalle suuruutensa näyttää.
On Tuuli jälleen herännyt.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Wau. Aikamoisen vahva ja upea runo!
Hämmästyttävä ajatus Tuulen kodista ja synnystä*lukee silmät ymmyrkäisinä uudelleen*. Luulenpa heränneeni tämän runon myötä itsekin unesta... Kiitos! Kaunista soljuvaa tekstiä:)
Hienoa taasen kerran.
Upeita runokuvia tässä
Herkkä, maaginen, salaisuuksia paljastava runo. Alussa ei lukija osaa ollenkaan päätellä, mistä runossa on kyse. Hienoa toistoja ja riimitkin toimivat. Kielikuvat tarkkaan valittu. kauniisti maalatuu Hongat verkkokalvoilleni!
todella taidokasta sanailua...kaunista
Tuuli tässä runossa kasvaa täyteen mittaansa. On se aika voima, tuuli! Välillä se vaan vetelee sikeitä ja on tyyntä.
kaunista niin puhdistavaa kerrontaa osaat todella ihanasti kuljettaa runossasi