Kylmän kuuran voimalla
sieluni sulatin.
Uuden lumen valolla
sydämeni avasin.
Kerran luovuin sieluni palosta
vuoksi rakkauden.
Muovasin kuoren pettävän
nimeksi hellyyden.
Minä elin kahta elämää
ja luulin sen riittävän.
Tahdoin ehdoitta rakastaa
unohtaen sen tärkeimmän.
Minut luotiin kirkkaana hehkumaan
keskellä tummuuden.
Tunturien tavoin rakastamaan
voimalla ikuisuuden.
On turhaa rakkautta tuhlata
mieleen kiviseen.
Ei tartu tunteet voimakkaat
ylpeään ihmiseen.
Nyt annan sieluni elpyä
hennon kuuran sylissä,
sydämeni hiljaa vahvistua
talven kylmyydessä.
sieluni sulatin.
Uuden lumen valolla
sydämeni avasin.
Kerran luovuin sieluni palosta
vuoksi rakkauden.
Muovasin kuoren pettävän
nimeksi hellyyden.
Minä elin kahta elämää
ja luulin sen riittävän.
Tahdoin ehdoitta rakastaa
unohtaen sen tärkeimmän.
Minut luotiin kirkkaana hehkumaan
keskellä tummuuden.
Tunturien tavoin rakastamaan
voimalla ikuisuuden.
On turhaa rakkautta tuhlata
mieleen kiviseen.
Ei tartu tunteet voimakkaat
ylpeään ihmiseen.
Nyt annan sieluni elpyä
hennon kuuran sylissä,
sydämeni hiljaa vahvistua
talven kylmyydessä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
minullakin on ajatus kylmyyden positiivisesta ajatuksesta
se ikäänkuin pysäyttää oikeiden asioiden äärelle
se vie kaiken turhan lämmön pois
ja sieltä takaa nousee sitten aitous
runosi on mestari teos