en salaa mitään
en lisää mitään
olen kuin koivupuu
joka tuulessa värähtää
ja lehden kerrallaan
itsestään luovuttaa
kohta olen paljaana
mutta yhden ainoan
lehteni haluan pitää
sen rintaani painaa
vain sen pienimmän
kylmästä värisevän
en anna sitä
en näytä sitä!
Se minun lehteni on
sitä päästä en sylistä!
Vielä kylmästä värisee
lehteni viimeinen
vaikka tuulee
vaikka myrskyää
en sua lehteni päästä!
älä lehteni itke
älä lehteni pelkää
on myrsky jo kaukana täältä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Liikuttava ja puhutteleva tunnelmakuvaus.
Kaunis, vahva on runosi. Kuitenkin koivussa keväällä silmut, uusien lehtien alkujen voima...
Runo tempaisi mukaansa syysmyrskyn pyörteisiin, upea!
Hellä. Hauras mutta pitävä ote.
Aivan, vaikka antaakin kaikkensa on silti oikeus pitää itsellään se kallein, sydämensä aarre.... vaalien ja hellien, suojellen elämän myrskyiltä.
Ihastuttavan syvällinen runo, kuitenkin ilman turhaa paatosta ja sentimentaalisuutta.
Kaunis.
...lehden kerrallaan itsestään luovuttaa...
Herkän hiljaista ja niin vahvaa!
Aivan kuin pieni sinä, lehtesi hauras. Taistelija kuitenkin! Herkkää vavinaa....
kiitos sinulle *halaus*
kirjotat kauniisti minäkin haluan ajatella noin pidän runostasi on helppoa lukea antaa sen vain kuljettaa mukanaan
ihanasti tuo viimeínen lause lohduttaa
on myrsky ja kaukana täältä huolehtivasti sanottu tosi lohdullinen lopetus
Sivut