Aina muistan sen illan kun kahden vain
metsäpolkua näin kuljettiin,
sinun kätesi silloin mä käteeni hain
muistan tunteen sen kun suudeltiin.
Oli lämmin, ja sinä sen lämmön loit
lammen rantaan jo pian saavuttiin,
katseen lupaavan silloin sä minulle soit
tunsin halua kun hyväiltiin.
Me nauroimme kuvalle rantaveen
sinä peilinä käytit sen pintaa,
sanoit hiljaa, nyt hyvää mä sulle teen,
kun mä suutelin valkoista rintaa.
Tunsit varmaan nyt samoin kuin minäkin
ei kai muu sua näin lähelle toisi,
ensi kertaa näin sinua rakastin
enää ilman sua olla en voisi.
Annoit minulle kaiken mä tunsin sen
jonkun mielestä väärin tää varmaan,
mulle kaunein on joukossa muistojen,
ilta rannalla sylissä armaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä runo tuli
niin iholle:)
kauniisti sanojasi tiputtelit
kauniin taulun loit:)
Hehkuvat muistot nousevat pintaan.
Rakkauden kosketus runosi sanoissa.
Suloisen huumaavan muiston jaoit kanssamme.
Voi miten kaunis runosi,
Minä olin nuoruudessani yksinäinen metsänpeikko, josta olen todella iloinen.
Ensi lukemasta lähtien, runo alkaa soittamaan kauniin heleää kerrontaansa - ja käsiinsä lukija saa runon myötä harpun, joka helähtää vielä sydämen oveen saakka.
Rakkausruno on tämä - ja sitä arvokkuutta ja puhtautta joka rivillään kuin mitä olemme saaneet katsoa Ansa Ikosen ja Tauno Palon suomi leffoista.
Tämä syvä pyyhkii turhautuneen olotilan - jättäen höyhenen keveän kutituksen kokonaisvaltaisesti lukijalle - elämää on ja sitä ammennetaan myös upeista muistoista :)
Ensi kerran, se on otsikkona aivan loistava!
On aivan upea runo ja sanoma. Muistot kun kaikesta jää jäljelle....
Kaunis muisto. Erittäin upeasti kerrottu. Rakkaus, joka ei ole unohtunut. Hieno runo. Pidin kovasti.
Sivut