Missä olen tää polku on liian pitkä, oisko oikotietä joka nostais mieltä
Ei kiirettä oottanut oon ohjastusta opastusta, joku vois tunnustaa
Eikä silmiään ummistaa, vika ei kummiskaan poistu kummastakaan eikä juominen lyhennä lopun ajan odotustakaan.
Tuhat vuotta huomiseen, samaa settii eilinen, oon silti tänpäiväsen kanssa myötämielinen.
Tuntuu paskalta vaik on hauskaa välillä, pinna kireellä poltan röökii kiireellä.
Ei nautintoa ei tunnu miltään.
Välil itken ilman kyyneleitä, ei oo tyyntä ees myrskyn eellä, perse eellä paskon paikkani
tän paikan kaiffari en oo, ei oo mun laivani se joka tuulella seilaa vaan pelkäl tuuril reissaa kuumeissaan.
Haluun pois pois jos joku vois olla se tärkeä ihminen kera Neandertalilaisen ja nostaa panostaan
Ottaa kii kainalostaan ei luomisen tuskaa ku painuu puskaan pupuilemaan, ei ala jupisemaan vaivois tutisemaan eikä perse kutisemaan.
Ei olis pelkkä tuutori joka sanoo mis on paikkani, kattois vaikka niin ettei joutuis maikkariin vaan yhteiseen makkariin sais pisteit plakkariin ja mut ylenemään alakerrast ees portaisiin.
Pyöriviin kiereteisiin spiraalinmuotoisiin kotikutoisiin alkkareihin, ei likasiin vaan puhtaanvalkoisiin aamutossuihin ja takkiin joka kylppäris oottaa pukijaa, ei viivakoodii ei lukijaa vain silmänräpäys tän huomisesta erottaa
Ei tartte kynää terottaa jos musteella paperii maalaa. Tuu mua halaa vaikka salaa, pidetään profiilii matalaa vaikka se olis temppu paha katala niin antaa sataa vaan.
Kestän kyllä kaiken oon eläin joen varsien kuoren kova mut karsi en sitäkään ainakaan kärsien, kestän kaiken oonhan nainen.
Hulluus repii riekaleiksi pieniksi paperinsuikaleiksi
Ei meinaa loppuu tää leikki, täytys saada ees pieni breikki.
Karmeeta karsastusta väsyksissä pääpolla jolla pitäs tää kaikki kyetä käsittää.
Jo valakivvaa aamu taas, on hetken kivaa sitten taas sodassa ivaa.
Ampuja joka puolelta, ihan huolella. Ei panssarii ei kilpee millä estää iskut
Nurkassa itken ja tirskun.
Kipeetä tekee ei helppouden kanssa mitään tekemistä.
Vaikeuksien kautta voittoon ja niin eespäi kai sitte, hävisitte tavallaan jo,voitin itteni uskotteko?
Tää maailma ei oo minuu varten, ei kuningatarten paikka oo luolissa vaan maailman suojissa.
Selkä suorassa astellen porteist ulos sisään. Oonhan tullu isääni, mulle kaikkivaltias on herrani
Joka sanoi asiat useampaan kertaanki. Ei välii ymmärtääkö muut, ei katkoudu mun luut vaan saattaa mutruilla pian muidenkin suut.
Vaarallista on tää elämä menit sit kiertäen tai pää kuulana selvänä. En selvennä ku sen minkä tarttee, en kerro alkuperää tai väliä, ei sen väliä kuka oon itselleni kuvun rakennan jos se hajoo.
Materiaali kierrätyksest luonnon omast kiertokulust, eri suluist juomat vehreät tai tinnerit, ei veivaa enää singerit, sen hoidin jo aiemmin, nyt menee vähän paremmin kiitos kysymästä.
Sinist valkosel vaikka oonki "ryssä", leijonan vaatteis vielä, ei tällä tiellä oo muuta ku kattoo vitun kuuta tai kuunnella kahta puuta. Sanokaa te, langettakaa tuomionne mulle.
Ilma viilenee, maa kylmenee, tomu hälvenee en mee kävelee.
Jumissa ajatusten viidakossa, karikoissa hajonneena purjelaivana.
Olaat liukkaat, joku meni ensin raivaten tien sen kevensi, auttoi hieman hiekat pois lensi.
Minut tallensi tiukasti tikkuunsa, joka ei katkea ei myöskään ratkea näillä retkillä kuin yhteisillä hetkillä.
Luottaa voin vain häneen, on korkeampi laella mäen, vastassa tiellä tällä oottaa pysäkillä minun saapuvan ja osakseen luutuvan, kaikesta menneestä luopuvan, ei huojuvan talon nurkkiin kurkkii vaan korkealle ylös portaisiin lakeuksiin.
Ei apeutta anemiaa, ei eripuraa typerää kinaa. Vain sanoja luottamuksen anoja anelee turvakseen tähän pelihetkeen, eri retkeen maastomaiseen valtakuntaan tarjoaa.
Hieman kilpaillen vähän tilaa katellen, toisiltaan anoen ymmärrystä eiliseen joka kantaa päivään toiseen, ei tukeudu kuin loiseen pienenmoiseen pehmoiseen tunteeseen.
Söpöys kera villan, ohitettiin Sevilla, matkalla Monacoon fillarilla kakspäikkäin kuin tandemilla.
Kutsuu ääneti luotain viritettynä, kirittää ripitettynä rotasta pienennettynä hiirenä, mutta uudistettuna, ei kuitenkaan leluna.
Helunaa ei näy, ei kuulu kulttuuriin, Intian mailla tahtovat kuulla niin, kuitenkaan ei jäädä eksyksiin vaan ratsastetaan auringonlaskuun vauhtipyörät huutaen, ketjut nakuttaen nätisti venttiilimäisesti ja keveästi. Leveästi hymyillen ei tiimalasi naurua pidätä vaan elävöittää elämään leveämmin.
Illalla päivästä väsyneenä vaatteet pois repien kaatuvat sängylle haaveillen kosketuksesta, joka parantaa maailman kauheudet, tulee tilalle potensoidut kauneudet kera suudelmien.
Odottaa saan kun luokses pääsen asumaan, ei meitä mikää voi erottaa.
Olet kaikista rakkain Satumaa.
Ei kiirettä oottanut oon ohjastusta opastusta, joku vois tunnustaa
Eikä silmiään ummistaa, vika ei kummiskaan poistu kummastakaan eikä juominen lyhennä lopun ajan odotustakaan.
Tuhat vuotta huomiseen, samaa settii eilinen, oon silti tänpäiväsen kanssa myötämielinen.
Tuntuu paskalta vaik on hauskaa välillä, pinna kireellä poltan röökii kiireellä.
Ei nautintoa ei tunnu miltään.
Välil itken ilman kyyneleitä, ei oo tyyntä ees myrskyn eellä, perse eellä paskon paikkani
tän paikan kaiffari en oo, ei oo mun laivani se joka tuulella seilaa vaan pelkäl tuuril reissaa kuumeissaan.
Haluun pois pois jos joku vois olla se tärkeä ihminen kera Neandertalilaisen ja nostaa panostaan
Ottaa kii kainalostaan ei luomisen tuskaa ku painuu puskaan pupuilemaan, ei ala jupisemaan vaivois tutisemaan eikä perse kutisemaan.
Ei olis pelkkä tuutori joka sanoo mis on paikkani, kattois vaikka niin ettei joutuis maikkariin vaan yhteiseen makkariin sais pisteit plakkariin ja mut ylenemään alakerrast ees portaisiin.
Pyöriviin kiereteisiin spiraalinmuotoisiin kotikutoisiin alkkareihin, ei likasiin vaan puhtaanvalkoisiin aamutossuihin ja takkiin joka kylppäris oottaa pukijaa, ei viivakoodii ei lukijaa vain silmänräpäys tän huomisesta erottaa
Ei tartte kynää terottaa jos musteella paperii maalaa. Tuu mua halaa vaikka salaa, pidetään profiilii matalaa vaikka se olis temppu paha katala niin antaa sataa vaan.
Kestän kyllä kaiken oon eläin joen varsien kuoren kova mut karsi en sitäkään ainakaan kärsien, kestän kaiken oonhan nainen.
Hulluus repii riekaleiksi pieniksi paperinsuikaleiksi
Ei meinaa loppuu tää leikki, täytys saada ees pieni breikki.
Karmeeta karsastusta väsyksissä pääpolla jolla pitäs tää kaikki kyetä käsittää.
Jo valakivvaa aamu taas, on hetken kivaa sitten taas sodassa ivaa.
Ampuja joka puolelta, ihan huolella. Ei panssarii ei kilpee millä estää iskut
Nurkassa itken ja tirskun.
Kipeetä tekee ei helppouden kanssa mitään tekemistä.
Vaikeuksien kautta voittoon ja niin eespäi kai sitte, hävisitte tavallaan jo,voitin itteni uskotteko?
Tää maailma ei oo minuu varten, ei kuningatarten paikka oo luolissa vaan maailman suojissa.
Selkä suorassa astellen porteist ulos sisään. Oonhan tullu isääni, mulle kaikkivaltias on herrani
Joka sanoi asiat useampaan kertaanki. Ei välii ymmärtääkö muut, ei katkoudu mun luut vaan saattaa mutruilla pian muidenkin suut.
Vaarallista on tää elämä menit sit kiertäen tai pää kuulana selvänä. En selvennä ku sen minkä tarttee, en kerro alkuperää tai väliä, ei sen väliä kuka oon itselleni kuvun rakennan jos se hajoo.
Materiaali kierrätyksest luonnon omast kiertokulust, eri suluist juomat vehreät tai tinnerit, ei veivaa enää singerit, sen hoidin jo aiemmin, nyt menee vähän paremmin kiitos kysymästä.
Sinist valkosel vaikka oonki "ryssä", leijonan vaatteis vielä, ei tällä tiellä oo muuta ku kattoo vitun kuuta tai kuunnella kahta puuta. Sanokaa te, langettakaa tuomionne mulle.
Ilma viilenee, maa kylmenee, tomu hälvenee en mee kävelee.
Jumissa ajatusten viidakossa, karikoissa hajonneena purjelaivana.
Olaat liukkaat, joku meni ensin raivaten tien sen kevensi, auttoi hieman hiekat pois lensi.
Minut tallensi tiukasti tikkuunsa, joka ei katkea ei myöskään ratkea näillä retkillä kuin yhteisillä hetkillä.
Luottaa voin vain häneen, on korkeampi laella mäen, vastassa tiellä tällä oottaa pysäkillä minun saapuvan ja osakseen luutuvan, kaikesta menneestä luopuvan, ei huojuvan talon nurkkiin kurkkii vaan korkealle ylös portaisiin lakeuksiin.
Ei apeutta anemiaa, ei eripuraa typerää kinaa. Vain sanoja luottamuksen anoja anelee turvakseen tähän pelihetkeen, eri retkeen maastomaiseen valtakuntaan tarjoaa.
Hieman kilpaillen vähän tilaa katellen, toisiltaan anoen ymmärrystä eiliseen joka kantaa päivään toiseen, ei tukeudu kuin loiseen pienenmoiseen pehmoiseen tunteeseen.
Söpöys kera villan, ohitettiin Sevilla, matkalla Monacoon fillarilla kakspäikkäin kuin tandemilla.
Kutsuu ääneti luotain viritettynä, kirittää ripitettynä rotasta pienennettynä hiirenä, mutta uudistettuna, ei kuitenkaan leluna.
Helunaa ei näy, ei kuulu kulttuuriin, Intian mailla tahtovat kuulla niin, kuitenkaan ei jäädä eksyksiin vaan ratsastetaan auringonlaskuun vauhtipyörät huutaen, ketjut nakuttaen nätisti venttiilimäisesti ja keveästi. Leveästi hymyillen ei tiimalasi naurua pidätä vaan elävöittää elämään leveämmin.
Illalla päivästä väsyneenä vaatteet pois repien kaatuvat sängylle haaveillen kosketuksesta, joka parantaa maailman kauheudet, tulee tilalle potensoidut kauneudet kera suudelmien.
Odottaa saan kun luokses pääsen asumaan, ei meitä mikää voi erottaa.
Olet kaikista rakkain Satumaa.
Selite:
Sellanen sikinsokin riimit ja eikun menoks hiipien. Kiipien alla suojas siipien olin kunnes katsoit kiireesti kulkijaa, sulkansa sulkijaa joka sulkee vaan tahtomattaan.
Että sellasta.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi