Tuhat tapaa
merkityksetöntä sanaa
en koskaan ollutkaan mä vapaa
Kahlittuna harhoihin
tulevaisuuden ruusutarhoihin
rakkauden taruihin
Teeskennellen sokeaa
luovin oman miinakentän läpi
niin nopeaa
Ei kaikki nämä valheet
voi mitenkään minua saavuttaa
saati rinnallani matkaavaa
Jalustalta julistan
falskin filiani vakuutan
loppuun asti kantavan
Kuulen sielussasi lapsen itkevän
mut' naamiosi mulle nauravan
näen katseen groteskin minua niin halveksivan
Sydämeni armaan hallusinaation
tunnen hälvenevän kanssa synteettisen uskon sekä toivon
edestä aidon, vilpittömän kohtalon
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Moni pettyy siihen, kun ei se toinen ollutkaan satujen prinsessa tai prinssi, syytetään sitä toista, että mikset ollutkaan sellainen kuin odotin. Vika löytyy vain toisesta, ei itsestä.
On hyvin raskasta yrittää pysytellä jalustalla ptinsessana, toisen ihmisen haaveiden ja odotusten kohteena, kun jokainen meistä haluaa olla aito, oma itsensä. Jokainen haluaisi, että häntä rakastetaan juuri aitona, omana itsenään.
Sen sijaan yksi harmillisimmista ihmiselon tragedioista on juuri tuo syvin tarpeemme tulla nähdyksi samalla kun olemme jokainen lapsuudesta asti rakentaneet muureja minämme - aidon, autenttisen itsemme ympärille, ettei kukaan (edes itse) pääse huomaamaan miten täydellisen epätäydellisiä olemme. Inhimillisiä siis.
Kiitos taas ajatuksistasi 🌹 ovat arvokkaita!
Aivan pieni lapsi on aito, mutta kasvuvuosien aikana rakennetut muurit pysyvät tiukassa.
Meillä on erilaisia rooleja elämämme aikana, joku tuntee sinusta jonkin puolen, toinen ihminen toisen, erilaisen puolen. Ne puolet, mitä kellekin olet valmis näyttämään.
Ne puolet sinusta, voivat olla hyvinkin erilaisia.
Ihmiset tuntevat sinusta eri puolia, mutta ne kaikki ovat kuitenkin osa sinua.
Rohkenemme joillekin ihmisille näyttämään itsestä enemmän ja se on hyvin vapauttavaa.
Valitsemme itse mitä haluamme kertoa ja mitä taas piilottaa.