Lammasta ja kitkeriä yrttejä

Voisin oikeastaan täydentää mun kommenttia "Jeesuksen opetuksissa ennen ja jälkeen ylösnousemuksen pointtina oli Jumalan rakkaus ja taivaan valtakunta" -> "pointtina oli Jumalan rakkaus ja taivaan valtakunta eli se ahdas portti, jonka läpi elämä avartuu Jumalan armoon"; tarkoitin siis sitä, että ns. kristitty tai muuten itseään "uskovaisena" pitävä (tyyliin "uskon minäkin jumalaan/korkeampaanvoimaan omalla tavallani") pitää armona sitä, että "voi toteuttaa itseään" vaikka se itse on syntisessä maailmassa rakentunut minätila, josta Jumalan tosi armo lähtee ihmistä vapauttamaan. Jos otamme kristillisen lähimmäisenrakkauden ikäänkuin irralleen Jumalan sanan kokonaisilmoituksesta (kristillinen ihmiskäsitys ja seksuaalietiikka, sukupuoli- ja avioliittokäsitys, parannuksenteko) niin se ei ole enää kristillistä. Kun ihmisessä tapahtuu se rakkauden vallankumous, että oma minä väistyy sydämen valtaistuimelta ja sinne tulee Jumalan Henki vaikuttamaan ylösnousseen, elävän Jeesuksen kautta, niin se on alku elämänmittaiseen prosessiin ja matkaan, jossa monta kertaa kohtaa oman vajavaisuutensa ja rikkinäisyytensä, mutta sillä tiellä ihmistä sitten kantaa armo, muulla tiellä armoa ei olekaan, siis raamatullista armoa. Tähän ihmisen kasvuun kuuluu se raadollisuuden hyväksyminen että seurakunnassa nyt vain on vinoutumaa kumpaankin suuntaan, on syntisyyden puolustelua armokäsitteeseen vetoamalla ja lakihenkisyyttä/suorituskeskeisyyttä jossa pyhitys vaihtuu pöhötykseen ja epäterveisiin sääntökokoelmiin. Siinä jännitteessä eletään. Mua ahdistaa kumpikin vinoutuma, mutta armon varassa ne jaksaa kestää, toivoen ja rukoillen että itsellä Kristus pysyisi keskuksena niin ettei liikaa lipsu kumpaankaan ojaan. Todellisesti epäterve hengellisyys eli uskonnon puitteissa toteutettu henkinen väkivalta ja painostaminen on tietysti eri juttu, sitä ei tule hyväksyä raamatulliseksi yhtään sen enempää kuin kristilliseksi tekeytyvää humanistista lähimmäisenrakkautta. Äärimuodoissaan kumpikin on helppo erottaa ja tuomita ja sitten ne selkeästi epäkristilliset harhat mitä liikkuu, mutta muuten asia monta kertaa tulkinnallinen eli yksi kokee henkiseksi väkivallaksi asioita, jotka ei välttämättä sitä ole vaan kyse ehkä onkin henkilön omasta itsepäisyydestä ja taipumattomuudesta, samoin joku voi kokea liialliseksi suvaitsevaisuudeksi ja syntisyyden paapomiseksi asioita, kun kyse onkin hänen omasta suvaitsemattomuudesta ja liian ankarasta jumalakuvasta tms. Tuli vähän pitkälti mutta avasin omasta näkökulmasta tätä jännitettä.