Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791)
1. Sointu
Hopeinen käärme
ja kielen kaksi haaraa:
toinen kultaa, toinen verevää lihaa.
Lähellä hengitys lämpöä hohkaa,
hitaasti
käärmeen kieli lipoo;
sointu raapaisee,
kirvelee.
Kadun täydeltä
lumessa luikertelevia,
pieniä, vielä kielettömiä
hopeakäärmeitä.
Pois!
Talvea pakoon,
koloon soljahtaa
viimeinenkin.
2. Hiljaisuus
Holvikaaresta lohkeaa laasti.
Kupolissa taivaan kuva rapistuva:
kerubit ja serafit:
yksi silmäpuoli - toinen raajarikko;
siivet typistetyt.
Kuoro, kuriton
hajallaan.
Kuka siellä liikkuu, salissa?
Joku fortepianon takana, kyyryssä;
hiipivissä jaloissa nuotit kahisevat.
Freskosta tipahtanut enkeli,
kujeileva pikkupoika kurkistaa ja virnistää:
"Rakastatteko minua?"
se tivaa:
"Rakastatteko minua ihan varmasti?"
Selite:
Tämä kahden runon sarja on ehkä vanhin vielä "mukanani kulkeva" musiikkiaiheinen runo, tai siis kaksi runoa. Samaan sarjaan kuului kolmaskin runo, mutta olen sen hylännyt. Olen ne kirjoittanut n. 40 vuotta sitten suurelta osin Eeva-Liisa Mannerin Bach-runon innoittamana.
Sointu: konsonanssi ja dissonanssi kuuluvat musiikilliseen ilmaisuun. Ne eivät taistele, vaan täydentävät toisiaan.
Hiljaisuus: Ihmelapsi saa ihailua ja huokailuja. Todellinen, utelias ja vilkas lapsi, joka on tuon ihmelapsen sisällä, saako se pyyteetöntä ja aitoa rakkautta?
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut