-.-

Oon usein kuullut sanottavat, kun ihminen valehtelee "en mä halunnu satuttaa sua".
Ihan kuin se valehteleminen ei olis se mikä satuttais.
Oon ite tottunut olemaan rehellinen kaikesta, koska ajattelen että kohtele muita kuin haluat itseäsi kohdeltavan.
Mutta joidenkin ihmisten kanssa onkin kyse siitä, että munkin pitäisi valehdella niille, ilmiselvästi.
Mun rehellisyydestä ei ole koskaan ollut mitään hyötyä, koska mä saan silti valheita.
Sitten sitä ajattelee, että se on mun syytä.
Se on mun syytä, mä vissiin suutun niin paljon totuudesta, kai. Mutta enemmän valheiden paljastumisesta, koska nehän tuppaa joskus viimenään paljastumaan. (Melkein aina.)

Joinain päivinä ajattelen, että hitto en kerro tolle ihmiselle mitään mun elämästä, ketä mä oon nähnyt ja miltä musta tuntuu. Mutta sitten mä huomaan automaattisesti tekeväni sitä, päivittäin.
Mut pitäisi ohjelmoida uudelleen, että osaisin olla kertomatta mitään, tai valehdella.
Usein moni mun ystävistä tykkää mun avoimuudesta, koska multa saa rehellisen mielipiteen, ilman sokerikuorrutusta. Jos mä rakastan jotain ihmistä, en mä halua kierrellä ja kaarrella.

Millä sitä saa ihmisen rehelliseksi?
Miten saa toisen kohtelemaan kuin haluaisi itseään kohdeltavan?
MIlloin ne valheet loppuu?