Yöllä tuli juteltua kaverini kanssa suhteista ja haavoista, vanhoista tai uusista. Mietin silloin, että milloin haava parantuu ja milloin annetaan oikeasti anteeksi, eikä vaan sanota niin. Ystävälläni tuntui olevan niin paljon kitkerää katkeruutta vaikka sanoi antaneensa anteeksi kyseiselle henkilölle.
Anteeksiannosta puhutaan paljon ja aina sanotaan, että ole se parempi ihminen ja anna anteeksi, asioita joista voi puhua. Mutta mitä jos anna, annat ja annat anteeksi eikä siltikään tunnu siltä että olet antanut anteeksi?
Ja vaikka kuinka annat anteeksi, niin onko ihminen edes pahoillaan, vaankäyttääkö tilaisuutta hyväkseen kun olet ennenkin antanut anteeksi?
Vai satuttaako huvikseen koska kumminkin lepyt ja luulet vian olevan sinussa itsessäni kun toinen kohtelee sua noin.
No okei, toiset ajattelevat vain itseään kun tekevät asioita jotka satuttavat lähimmäistä,
mutta toiset tekevät ja oikeasti myöhemmin tajuavat virheensä.
Mutta mitäpä jos selität, selität ja selität, ja toinen ei ymmärrä miksi hänen tekonsa satuttaa sinua?
Huudaat ja kysyt miksi, ja toinen sanoo 'en tiedä'.
Ihminen, kenelle on vaikea kerta toisensa jälkeen antaa anteeksi, oli minulle sekä ystävälleni sama.
Aina kerta toisensa jälkeen sitä antaa ihmiselle uuden mahdollisuuden,
mutta ei siltikään usko että hän muuttuu,
välittäisi eikä satuttaisi.
Sitä odottaa seuraavaa kertaa muuri ympärillään ja pelkää lopulta hajoavansa.
Ja kerää yksinään palasia.
Heitetään uuteen haavaan vanhaa suolaa, laulun sanoja lainaten.
Käännetään veistä syvimmässä haavassa.
Miksi,
kysyn minä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
