Kun pesen päättyvän päivän vartaloltani,
en enää tunne maata, johon synnyin.
Minä veisin kaiken pahan pois,
mutta niin kuin sadetta metsässä
ei sitä voi paeta.
Sokeina etsitään syyllisiä surullisten seassa,
medialle heitetään raato
ja se on hetkessä jyystetty
valkoiseksi lihasta.
Tänään maailma puhuu meistä,
kuunnelkaa.
Minä painan kädet korville
en halua enää tietää
kuinka väärin ihminen voi toiselle tehdä.
Jossain niin valtavan lähellä
on tänään tullut pimeä
liian aikaisin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Varmaankin paras lukemani runo tästä aiheesta. Hyvin, hyvin surullista.
Kiitos tästä.
Hieno, tunteita kuvaava runo. Jotenkin etäinen, mutta niin lähellä. Runosta aistii sen epätodellisen olotilan, joka meillä kaikilla on. Todella hyvin kirjoitettu teksti.
Tämäkin Todella Hieno.
Nämä molemmat runosi Jokelan tapahtumista ovat lähes yhtä koskettavia kuin itse tapahtumakin. Aivan kuin olisit hyvin lähellä tuota seurannut. Niin kantaa kipua ja tuskaa...vahvaa tekstiä.