Moottoritieavantgardea

Yhdessäkö me odotimme
sen kaiken päättyvän?
Tai jos edes olisi
annettu
anteeksi,
voisimme näytellä onnellista.

Moottoriteillä kuskit ajavat koirien päältä ja nauravat,
polttavat liian monta tupakkaa,
jotta muisto pysyisi muistona,
lepakko pahvilaatikossa.

Tänään minut hylättiin.
Viimeisenä päivänä.
Tien varteen sateet sulattivat minut.

Tänään he erehtyivät,
luulivat peuraa kuorma-auton renkaaksi,
tappoivat sen
ja menivät kahvitauolle.

Mutta ei se kuollut:
sen tassut upposivat
katuojan pehmeyteen.
Se nuoli lävistettyä kylkeään,
nosti kuononsa nuuhkimaan sumuista ilmaa,
asfaltiksi murskattua kiveä.

Siltojen alta he löysivät minut,
sillä sinne minä heiltä piilouduin.
He uskoivat minulle tarinansa,
mutta ei se luottamusta ollut, vaan pelkoa.
Minä kannoin vuodet heidän puolestaan.

Vielä tänäänkin voi minut
pakottaa nurkkaan häpeämään.
Itkuiset silmät mittaavat parketin railoja,
kun yritän olla
ikkunoiden läpi musiikkia
yli hiljaisen hetken.