Ennen olin yksin,
niin yksin
Aivan yksin
Silloin pienet kyyneleeni kastelivat puutarhasi,
etkä edes uskaltanut vilkaista taaksesi,
mutta siellä minä seisoin,
yritin kaikin keinoin
Kertoa kuinka pelkäsin,
mutta ei – sinä käänsit vain selkäsi.
Tässä, nyt vierelläsi istun
Kuuletko vielä ruosteisen itkun
Siipesi niin väsyneet ja rikkinäiset,
likaiset sulat, niin yksinäiset
Puhtaita siipiäni vasten nyt nojaavat
ehkä valheet ne vielä joskus korjaavat.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
♥ Mainio, surullinen runo. ♥