Rakkaudesta

Pieni merenneito mykkänä istuu rantakivellä, rakkaudesta tulee tehtyä tekoja jos toisia. Mitä yhdestä äänestä, pikku juttu, sainhan tilalle jotakin sydämestä tulevaa- hetkeksi:)

Kaikkea hullua sitä voi tehdä...rakkaudesta... hyvä runo : )

Njaa, aika kyyninen ;)
mutta vertaushan on mitä kuvaavin.

Minä en kyllä antaisi jalkojani Erkille vaikka saisin noidalta millaisen äänen. Se on vissi. Tai siis ääntäni noidalle vaikka saisin millaiset jalat ja, mitä vielä. Satu ei ole minulle tuttu mutta tarkoitus ilmenee, hyvä vertauskuva, ehkä kirpeä, uhmakaskin, mutta puhutteleva. Helpommin sanottu kuin tehty. Joskus sitä vain huomaa olevansa tilanteessa. Varomattomuuttaan. Sitten joutuu miettimään kuinka saa äänensä takaisin. Siinä ei sadut auta ja vielä vähemmän noituudet. Ehkä pitää ensin sanoutua irti niistä noituuksista, ja parannusta tehden taas löytää itsensä? Runon syvempi identiteettikysymys on, että mikä se lopulta on se ihmisen omin ääni, onko se se ääni mikä mulle on tämän maailman vaikutteiden alaisena muodostunut, vai se mikä muodostuu kun lopulta löydän itseni? Nyt menee liiankin pitkälle. Mutta puhutteleva on tämä vähän ilkikurinenkin mystisruno.

Toisinaan tuntuu, että rakkaus on tuhlausta...

voi hitto mikä aivojen kultahippunen

Kaikkea se rakkaus saa aikaan.
Hyvä oivallus.

Tuttu satu ja useaan kertaan kotonakin katsottu. Huonon diilin Ariel teki, mutta onneksi lopussa helpotti. :))

Moni on valmis isoihinkin uhrauksiin rakkauden ja rakkaansa puolesta.
Ariel ei halunnut iskeä tikaria sulhonsa sydämeen ja niinpä hän sittten muuttui meren vaahdoksi ja seireenin laulu sammui.

Surullinen rakkaustarina tämäkin.
Raakaa peliä, kuin rakkaus.

ei ne oo totta, vaan satuja...vai onko sittenkään .

Pyrstöön saa tyytyä kuitenkin lopulta!

Mahtava runo!

Rakkaudesta mitä vaan!!!
Hymyruno :-7

Kyllä miekii toisinaan kaipailen NOITA-AKKOJA.

Enempi taetasin vielä kaet kaepaella, jos oesin VELEHO UKKO.