ja kun kuljen synkässä metsässä silmät pimeydellä sidottuina
juurakoihin kompastellen
kumarrut eteeni ja nostat käteeni läpinäkyvän korundin
menneiden vuosien muovaaman
tulevia vuosia väreilevän
ja riisun itseyteni edessäsi,
laitan hetkeksi sammalen päälle lepäämään,
kosketan karheita särmiäsi jotka avautuvat ja
näen silmilläsi kauneuden sisään,
pulahdan kanssasi kaikkeuden lampeen
eikä se olekaan niin kylmä kuin luulin
puhallat aarteeni puhtaaksi maailman tomusta
hiot sileäksi ymmärrykselläsi, rakkaudellasi
asetat sillaksi sydäntemme väliin
enkä minä enää pelkää kulkea yksin synkässä metsässä
sillä minulla on korundisilta sydämeesi
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hieno tunnelma
upeaa
Kaunista tunnelmatarua
Huimaavan kaunista! Tekis mieli ottaa kädestä kii
Sivut