..voimasta jumalaisen, aloitti kanssa trubaduurin laulun kaihoisan.

Poltti veisu reijän pimeyden läpi suorasukaisesti, niin päättyi peikon mahti, jäi armeijasta jäljelle vain luuranko ja loppui sen hirmu tahti.

Ikirouta tällöin taistoon astahti, hyinen koura ihmisten ja eläinten sydämiin tarttui ja moni kylmä olento outo aikuiseksi varttui, puista lehdet karisivat ja talojen perusteet ja rakenteet natisivat.

Kuolema tyytyväisenä nauroi, hurme kylmä ihmisten ja eläinten vartaloita ja mieliä kalvoi.

Piilossaan kielo hytisi ja mietti miten aika tämän kaiken oikein sieti. Silti se tiesi hiekan loppuvan ja kaikkien kuolemaan joutuvan.

Kuolonkankeana mahtava Skargarrath maahan kaatui, ikipimeydelle rakastamalleen periksi vihdoin antoi, viimeiset sanat huulillaan "Johan tästä joutaa", kätensä heilahti, kirouksen eleellään ilmaan heitti, pimeydellä vuodeksi maan peitti.

Sota loppui.

Ikirouta vielä palaisi, Malevolae lohikäärmeiden äiti karjaisi enkeleitä joukon hotkaisi ja nielaisi, tulipätsiin luomaansa pian katosi.

Taivaalta satoi kyyneleitä, silti trubaduuri hymyili vaikka tiesi pahuuden palaavan. Tiesi elämän Benevolaen kuolemalta salaavan, näki sotureista suurimman verisenä perhettään pimeydessä halaavan, taivaan ristin tuhkaksi palavan.

Vuoden päästä seppä taivaan tiesi valon palaavan.

Kielo sateenkaaren värinen itki nähdessään ruumiit vääntyneet päällä taistelukentän verisen, tiesi silti aina sen, että kyyneleensä peittäisivät kentän hurmeisen värillä kesäisen ja elämä taas kukkisi ja sirkkojen isä niitulla surisisi.

Trubaduuri pyysi keijun kättä ja vuoden pyyntöä Benevolae mietti ja sitten riemulla vihdoin miehen sydämen täytti, liitosta tästä poiki kaksi lasta, poika ja tyttö, kultakurista ja kuvankaunista, tehtiin heidät Jumalan nektarista.

Saaga on saatettu loppuun =)