Jumalaton olento verihiidet maasta nosti, sielujen merestä hinnalla suurella osti, peitti hiidet kauneudella ja komeudella, nauroi ja täten kaikille kosti.

Sielujen pyörre päätänsä nosti.

Maahisten, hiisien ja jättien armeija maan kamaralle nousi, löytyi pakanan kädestä ukkosen Jumalan posti.

Tässä luki "Myrsky suuri alkanut on, pakanoiden sotureista suurin noussut valtaan, vaeltaa hän haamun lailla ympäri maan, astui hiljattain takaisin mustaan laivaan.

Laulusi uljain siis tee, runosi voima tällöin taivaalta sinisen salaman tekaisee, se voimassaan pimeyden armeijan sokaisee, näin minulle aikaa annat ja pakanan sydämesi taistoon kannat.

Sillä muuten loppuvat ajan sannat, paikallemme jäädymme voimasta Ikiroudan, jätti suurin murskaa sielut, tuomitsee unholaan jos periksi annat.

Älä siis periksi anna. Tiedän että sydämesi on nyt kovin raskas, lähetän apuun perhoseni, pienen keijun, hän rinnallasi pysyy ikuisuuteen asti, hän minulle on rakas, muista laulusi uljain tehdä tai edessä on aikojemme loppu ja silloin päättyy jumalten mahti.

Suuntaa katseesi trubaduurini kohti pauhaavaa myrskyä, on roudan herran sydän täynnä myrkkyä"

Näitä sanoja pakana mietti, teen tulelle laittoi ja kirjeen arvokkaan taittoi, viini hälle nyt maittoi, humaltui, taakkansa raskaimman takia itki pienen hetken, seuraavan päivänä kanssa Benevolaen aloitti suurimman retken, kohti pimeyden ydintä, astui laivaan mustaan, kutsui tuulta, taikoi loitsun kohti pimeyden ydintä jylhää, joka pimentolasta käsin elämän niittää ja kuolemaa kylvää, julmuuden sanoman ja ajatuksen kaikkien sydämiin siittää.

Kielo niitulla auringossa kylpi, mietti niitä näitä valossa eloisan puun, taikoi itselle suun, lauloi niin voimalla että avautui puun kylki, tanssahti sisään pieneen pesään, luotti aina ikuiseen hurmevapaaseen kesään, lauloi.