Aukkosi ovat mustia ja valkoisia

Runoilija runoretku

mies
Julkaistu:
1495
Liittynyt: 1.9.2011
Viimeksi paikalla: 3.9.2024 8:41

Asuinpaikka: -
Syntymäpäivä:
10.5.1975
Facebook:

Olen seitsemän runokirjaa tehnyt runouden harrastaja. Tällä hetkellä toivoisin ainakin, että tämä harrastus saisi kestää läpi elämäni, se alkoi kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1994. Kirjoista uusin ilmestyi marraskuussa 2017.

Harrastan runoutta muutenkin monin eri tavoin. Esiinnyn, keräilen runokirjoja ja kommentoin toisinaan runotta täällä internetin uumenissa. Minulla ei ole määritelmää siihen, millainen runo voi olla.

Mutta hyvät ihmiset, jos pidätte runoistani, vanhojakin runojani saa täällä kommentoida eikä pelkästään uusinta uutta. Tiet, joita kuljen nykyisin, ovat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, sillä siellä nykyisin asun.

Runo ei koskaan katoa, se löytää yhä enemmän, se näkee, mitä elämää voi olla, mistä tahansa suunnasta sivuilleen katsoen.

Uusin kirjani on nimeltään Ihmisyyksiä. Facebookissa siitä voi tykätä täällä.
Esittelyä kirjoistani täällä.

 
Keltapunaisessa nauhassa 
synkkyydestä kirjoitettuja sanojasi
sinä olet niiden takana 
kauniiden ja surullisten silmiesi kanssa 

sinulla on muistosi ja suruaikasi 
sinulla on valosi ja varjosi 
historiasi täynnä taisteluja 
aukkosi ovat mustia ja valkoisia 

kun katson näitä ratakiskoja 
vaisto pyytää lähtemään 
kävelemään takaisin pohjoiseen 
vaikka miten palelisi tai lämpenisi 

minä en unohda elämän liekkiäsi
pelkkää kynttilää missä hehkuu 
koko ihminen ja aikasi
ajatuksesi ja ajattelemattomuutesi

valkoinen yösi ja musta päiväsi
kuin lupauksia joita odotat 
sinulle kerrottavaksi että lähtisit 
vaikka et tiedä mitä odottaa.

26.12.2017 (C) HH 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Hieno kuvaus. Kiskot voi ylittää tai kulkea niitä pitkin, pimeässä yössä kunnes valoisa päivä voittaa.. Herkässä mielentilassa kulkija toivoo ohjausta ulkoapäin, vaikka se voi estää oman kasvun. Tällaisia ajatuksia herätti runosi, puhutteli.
Mahdottoman ihana !

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
runoretku Kuorin perunoita usvan aikaan 3.10.2018 3 Runo
runoretku Minulla on syvälle menevä katse 3.10.2018 4 Runo
runoretku Muistan 3.10.2018 3 Runo
runoretku Aina 29.9.2018 6 Runo
runoretku Käsiä ja kyyneliä 27.9.2018 4 Runo
runoretku Minulle on tämä elämä 27.9.2018 0 Runo
runoretku Minulle on tämä elämä 27.9.2018 4 Runo
runoretku Kun kyynelistä tulee kovia 26.9.2018 2 Runo
runoretku On aika 25.9.2018 3 Runo
runoretku Mahdotonta 24.9.2018 3 Runo
runoretku Tähtitietä 23.9.2018 2 Runo
runoretku Odotan 22.9.2018 0 Runo
runoretku Odotan 22.9.2018 2 Runo
runoretku Liput 21.9.2018 2 Runo
runoretku Katson kuvaasi 20.9.2018 2 Runo
runoretku Tämän verran 20.9.2018 2 Runo
runoretku Nämä ajan määreet 20.9.2018 2 Runo
runoretku Yhtä aikaa kun ihminen pelkää 20.9.2018 3 Runo
runoretku Elän kuin elänkin 19.9.2018 3 Runo
runoretku Minä odotan näiden ovien takana 17.9.2018 4 Runo
runoretku Kirjoitan 14.9.2018 1 Runo
runoretku Vain koko elämäni 13.9.2018 1 Runo
runoretku En osannut yhdistää 13.9.2018 2 Runo
runoretku Sirpaleita 13.9.2018 1 Runo
runoretku Joisin vaan kupin vihreää teetä 13.9.2018 2 Runo
runoretku Repaleinen elämä 12.9.2018 2 Runo
runoretku Kyyneleet 12.9.2018 1 Runo
runoretku Olen kirjoittanut eron sinusta 10.9.2018 4 Runo
runoretku Vaikka huuhtoisit surun minusta 10.9.2018 2 Runo
runoretku Yön sylini 10.9.2018 1 Runo
runoretku Tämä syksy on alkamassa 10.9.2018 1 Runo
runoretku Ihmisyyttä 10.9.2018 1 Runo
runoretku Viimeisenä päivänä 10.9.2018 1 Runo
runoretku Sinä kirjoitit 10.9.2018 1 Runo
runoretku Osaan minäkin ehkä 10.9.2018 1 Runo
runoretku Minä haluan 10.9.2018 1 Runo
runoretku Minulla on ilo tuntea 10.9.2018 1 Runo
runoretku Missä ne hiljaiset vuoret 8.9.2018 3 Runo
runoretku Niin suuri on loputon ikävä 7.9.2018 5 Runo
runoretku Syvä hiljaisuus 7.9.2018 4 Runo
runoretku Askeltesi painossa 6.9.2018 5 Runo
runoretku Yhä kauempana 4.9.2018 4 Runo
runoretku Nämä eri väriset marjat 4.9.2018 1 Runo
runoretku Kun ne silmäsi 4.9.2018 2 Runo
runoretku Siinä hiljaisessa huoltamobaarissa 2.9.2018 2 Runo
runoretku Ei tänne 1.9.2018 2 Runo
runoretku Minä pysähdyn tähän hetkeen 1.9.2018 3 Runo
runoretku Hymysiipiset unelmat 1.9.2018 3 Runo
runoretku Minulla on mieleni 1.9.2018 6 Runo
runoretku Kyllä minullekin kerrottiin 30.8.2018 5 Runo

Sivut