Sydämeni
putoaa
rautatieaseman kivirappusille
Siinä sinä seisot
Parkkipaikan reunassa
katulampun valokeilan alla
ja levität hymyillen kätesi
Minun sanani käyvät liian ahtaiksi
vaikka niissä on liikaa tavuja
Kuinka pitkä
on
elämän mittainen ikävä!
Missä tahansa minä olisin sinut tuntenut
sillä jokaisessa ajassa
me kuljemme samaa matkaa
Toistemme ohi
Ja jotenkin
tiedän sen:
Oikeassa ajassa minä kävelen ikuisesti sinun syliisi
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
