KUN NE LÄHTEVÄT, MINUN KAIPAUKSENI JÄÄ

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
923
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 17.4.2025 12:43

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
Vesi on jähmettynyt
kalpean usvan alla.

Jalat käyvät raskaiksi.

Veneen kokka rannalla
puristuksissa
tervaleppien välissä,
perätuho puoliksi veden alla.

Jokin selittämätön epävarmuus
painaa harteita.

Sitten auringon viisto säde
raapaisee pitkän naarmun
pilven alle.

Joutsenet valmistautuvat,
ja minä,
jotten näkisi niiden nousua,
etten jäisi
kaipaamaan,
käännän pääni pois.

Mutta se on jo
etääntyvissä 
vaimenevissa fanfaareissa
yhä kauempaa ja kauempaa,
ja minussa.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Pidän tästä runostasi.
Hyvin kaunis runo tähän niin ihanaan syksyyn, joka on jälleen saapunut.
Elävästi ja konkreettisesti kuvailet sitä haikeutta, jonka kesän päättyminen ja lintujen lähtö tuo mieleen. Elin mukana runossasi. Surullisen kaunista. 
Haikeaa kesän kaipuuta, silti hienoa ylistystä syksylle.
Upeasti kuvitettu syksyn haikea kauneus.
Upea luontoruno. Eniten pidin toiseksi viimeisestä säkeestä. Se on ihanan haikea..

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot