AMATÖÖRIN TILITYS

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
909
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 31.1.2025 16:08

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 
 
Olen harrastanut kirjoittamista enemmän ja vähemmän aktiivisesti noin 70-luvun alusta saakka.
Kirjoittamisen laji on pääosin ollut runoutta. En ole ammattirunoilija, en kirjailija. Olen amatööri, runouden rakastaja.
 
Uusien runojen kirjoittaminen on kuitenkin viimeisinä vuosina aika lailla vähentynyt, mutta on pysynyt koko ajan mukana elämässäni. En osaa sanoa, mistä syystä syntyy nykyään uutta kovin vähän. Siihen on ehkä monia syitä, yksi niistä varmasti on, että keskittymiskykyni on heikentynyt. En enää jaksa pysähtyä runolle kovin pitkäksi aikaa. Olen kyllä siitä hiukan huolestunut, etten jaksa enää keskittyä juuri mihinkään. Minulle on myös tullut hullu ajatus siitä, että elämää on liian vähän, ja kaikenlaista, mitä en ole ehtinyt tekemään ja kokemaan, on maailmassa liian paljon. Tiedostan tämän ongelmani, mutta en pääse siitä yli. Siteeraan erästä Saarikosken runoa:
 
”Matkustajakodissa on yhdessä ikkunassa valot / ja huoneessa liikuskelee joku. / Talojen ääriviivat sulautuvat sumuun. / Ei ole juuri mitään nähtävää. / 82-vuotias insinööri Åsberg sanoo minulle, / että niin olisi paljon vielä työtä / ja nyt sitten näkö rupeaa tekemään kiusaa. Hän / tutkii tähtiä / ja tekee säähavaintoja.”
 
Samaistun tuohon insinööri Åsbergiin. Olin ajatellut nuorena että, sitten kun tulen vanhaksi, on aikaa tehdä mitä vain. Ruuhkavuodet silloin ovat ohi. Kun tulin sitten siihen ikään, jolloin aikaa pitäisi olla yllin kyllin, en jaksa enää keskittyä, ja monet fyysiset kolotukset ja muunlaiset vaivatkin ovat häiritsemässä rästiin jääneitä kokemuksia ja tekemisiä. Ei elämästä tekemällä saa täydellistä.
Katselen ikkunasta ulos. Maisema ei katselemalla vaihdu. Tihkusade kastelee maata, kadun toisella puolella pihlaja täynnä marjoja. Pihlaja ei liiku, marjat ovat hiljaa. Ehkä joskus tulevat linnut, ja syövät ne. Tihkusade kastelee maata. Valkoinen auto on pysäköity kadun varteen. Tihkusade kastelee asfalttia.
 
 
 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Parempi olla runouden rakastaja kuin ammattirunoilija.
Yleensä kaikenlainen määrittely kahlitsee ihmistä ja varsinkin taiteessa.
Runoilija on aina runoilija tienasi sillä tai ei. (Harvassa ne runoilijat, jotka elättävät runoudella itsensä.)
Ja sen amatööri-sanan voisit heittää jo roskakoriin. On se niin rumakin muodoltaan.
Tilityksesi loppu on muuten kaunis pelkistetyssä tyylissään.
Jokainen tilitys on omalla tavallaan ammattilaisen käsialaa <3
"Ei elämästä tekemällä saa täydellistä." Tuo nousi tekstistä esille, itse ajattelen niin (monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen!), että keskeneräisyydessäkin on oma kauneutensa. Uskon, että emme täällä maan päällä tule koskaan täydellisiksi, eikä elämäkään sitä voi olla. Aina jää jotakin "kesken". Ehkä sen sisäistäminen/hyväksyminen tekee elämän vähän helpommaksi ymmärtää...

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot