Syksyllä hymyilen ja liikutun. Muuttolinnut tervehtivät ja jättävät hyvästit. Höyhen leijuu alas, mutta tuuli vie sen kun yritän tavoittaa. En enää ole lapsi, että voisin nousta ja lähteä sinun mukaasi kevättä kohti. Tahdon enää vain levätä. Kohta tulee ilta – syksynkirkas tähtien yö. Ne syttyvät yksitellen. Miten monta läheistä on lähtenyt. Minun mieleni, avaruuden kulkuri, on telakoitunut. Kuinka kauan? Päivän kerrallaan. Ikuisuus on, vaikka sitä on vaikea uskoa. Kun nyt on aikaa, kysyn jokaiselta, jokaiselta sykkivältä auringolta uskovatko ne…
***
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihmiselo ja syksy kulkevat käsikädessä.
Pohdiskelua ikuisuuden olemuksesta.
Sivut