KUU, AURINKO JA VALKOINEN HEVONEN

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
909
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 31.1.2025 16:08

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 


Olemme eläneet vaikeita aikoja.

Yöllä kuun otsalla hyytynyttä verta,
nyt kasvot kalman kalpeat.

Valo valuu kuusten latvoista
lumisten oksien läpi ja runkoja alas
levittäytyy liukuen hangille.

Lunta, valoa, pakkasta aamulla
on tienoon täysi vaikka muille jakaa.

Talitintti, tikli ja punatulkku
saman aikaisesti sovussa lintulaudalla.
Auringonkukan siemeniä
putoilee hangelle.
Hiljaa leijuva pakkaslumi
peittelee ne hitaasti.

Vaikka näkisin yhtaikaa
kuun, auringon ja valkoisen hevosen,
mitä enempää voisin toivoa.

 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Upeaa kerrontaa, tähän on hyvä samaistua ja olla mukana runossa <3 
hyvin visuaalisuutta herättävä on hieno runosi -
arvoituksellinenkin
 
Olen kuullut sanottavan, kun olin pieni poika, että kun näen yhtä aikaa kuun, auringon ja valkoisen hevosen, niin toiveeni toteutuu.  
Ja sen valkoisen hevosen piti laukata yksiöisen jään päällä, muistelisin.
Runossasi oli vahvat ja mystiset tunnelmat!

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot