LÄMMIN MYRSKY

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
923
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 17.4.2025 6:50

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 
      Uusia tuulia odotin.
    En sentään myrskyä sisälläni.
  Tahtomattasi sen nostit,
lämpimän tuulen.

Vaan myrsky se oli,
  joka puhalsi lävitseni,
    siirsi minut uuteen maisemaan,
     ihmeelliseen maisemaan,
       uuteen taloon,
         uuteen kotiin.

Puhun nyt kielellä,
   jonka opin kuin itsestään.
    Niin oli koko se sanasto minulle tuttu,
      kuin aina olisin sitä kieltä puhunut,
        jo lapsuudessani oppinut sen.

         Kun sinä puhuit, tunnistin sen heti,
       ymmärsin sitä kieltä täydellisesti,
     kun sinä puhuit minulle
  ja sillä kielellä tänään puhumme,
meidän yhteisellä kielellämme.

Kun tulet luokseni,
  tulet suojaan kylmyydeltä,
     suojaan pohjoisen viimalta,
       tulet syliini,
        olet sylissäni hiljaa,
           ja kuuntelemme tuulen huminaa
              mäntyjen latvoissa.

          Sitä samaa kieltä
     ne meille puhuvat,
  sitä jota me ymmärrämme,
meidän kieltämme.


 
oletus

Kommentit

Upeaa, kun voi nauttia luonnosta, kaikella rakkaudella.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot