1.
Vasaran pauke hiljeni vähitellen.
Rakentajat laskeutuivat alas telineiltä
ja tulivat katujen risteykseen.
Siinä edessä olivat kaikki vapaat suunnat,
vaan vapaalla ei enää ollut kiirettä.
Yö, jossa jälleenrakennettava kaupunki
kellui valokohoillaan, oli sametinlämmin ja sininen.
Oliko tämä sitä lämpöä, jota emot olivat kätkeneet sydämiinsä?
Oliko tämä sitä musteensinistä, mihin leikkaaja
oli sirppinsä päästänyt kädestään?
Kuu sukelsi pilveen.
Kuu piiloutui kuin kavaltaja.
Seuraavat viikot etsittiin; tuloksetta.
Taskulamppujen valokiilat kiersivät laivojen ruumissa.
Lasinsirut murenivat anturoitten alla,
etsintäpartiot tutkivat autiot satamamakasiinit.
Takapihojen romuautoista ei löydetty epäilyksen alaista.
Kellarin alaisesta pommisuojasta
raahattiin katulamppujen valoon
alaston mies ja naarastiikeri.
Väkijoukko halveksien tuomitsi:
”Sitokaamme heidät häpeäpaaluun”, kuului huuto joukosta,
”sylkekäämme heidän kasvoilleen;
heille ansioittensa mukaan tuhat raipaniskua”.
”Nämä varastivat meiltä tuotannon välineet
ja aiheuttivat vitsaukset: laman, nälän ja terrorismin.”
”Heidän syynsä on tämä pimeä ja kylmä aika!”
2.
Yö yön jälkeen odotettiin muutosta.
Etsintäpartiot eivät luovuttaneet.
Keräyspaperilaatikosta löytyi sekasikiö:
tiikerinpentukarvainen ihmislapsi.
Oi. miten se vapisi, kun se revittiin piilostaan.
Vielä se yritti tarttua veitseensä,
kun se kaadettiin kasvoilleen katuun.
Viikkoja se makasi häkissään kuin kuollut,
eikä se koskenutkaan leipään,
joka sen eteen viskattiin.
Eräänä yönä sen häkkiin tunkeutuivat rotat.
Silloin kuu pulpahti pilvestä.
Pennun silmiin leimahti sirpin uhma.
Sen karjahdus väänsi häkin kalterit.
Rotat katsoivat vuoroin tuota hurjistunutta pentua,
ja vuoroin himoittavaa leipää sen edessä,
mutta ei niillä ollut rohkeutta siepata sitä.
”Joko olemme opettaneet sitä kyllin,
vai mitä arvelette veljet?”,
kysyi rotta, joka näytti olevan juovuksissa ja uhoavin.
”Emmekö lähtisi, ettei sen tarvitsisi enää meitä pelätä?”,
se jatkoi ääni vavisten.
Kun pentu kerran liikahti
ja murahti, saivat rotat äkkiä jalat alleen.
Ehkä mahdollisen Taivaan Valtakunnan rikkaudet,
tai hengissä säilyminen
alkoi kiehtoa enemmän kuin leipä pennun häkissä.
Niin ne poistuivat paikalta epäjärjestyksessä,
viikset väristen ja vähin äänin.
3.
Katuun oli jo murtunut kuilu.
Barrikadeja rakennettiin molemmin puolin.
Hellästi kääri emo pentunsa
yönsiniseen tinapaperiin, suklaantuoksuiseen.
Blondi, jolla oli viettelevät huulet,
otti kuolleen pennun syliinsä.
Kuu välkehti tinapaperissa.
Hautajaissaatto järjestäytyi kunniakujaksi.
Naaraat itkivät ja
urokset karjuivat lohduttomasti
kuonot kuuta kohti.
Tuskassa ja epätoivossaan ne väänsivät
kömpelöitä käpäliään.
Vaan repeämää ei enää voinut paikata,
eikä kääriä auki tinapaperia
kalvaan ruumiin ympäriltä.
Tuntui kuin kaikki mihin oli luottanut,
olisi vajonnut pohjattomaan liejuun.
Kaikki ennen vapaat suunnat
olivat nyt tuhottuja panssareita
ja palavia autoja.
Alusta oli taas alettava.
Oli noustava rakennustelineille
ja otettava vasara käteen.
Sirppi oli hiottava
tulevien päivien peiliksi.
****
Vasaran pauke hiljeni vähitellen.
Rakentajat laskeutuivat alas telineiltä
ja tulivat katujen risteykseen.
Siinä edessä olivat kaikki vapaat suunnat,
vaan vapaalla ei enää ollut kiirettä.
Yö, jossa jälleenrakennettava kaupunki
kellui valokohoillaan, oli sametinlämmin ja sininen.
Oliko tämä sitä lämpöä, jota emot olivat kätkeneet sydämiinsä?
Oliko tämä sitä musteensinistä, mihin leikkaaja
oli sirppinsä päästänyt kädestään?
Kuu sukelsi pilveen.
Kuu piiloutui kuin kavaltaja.
Seuraavat viikot etsittiin; tuloksetta.
Taskulamppujen valokiilat kiersivät laivojen ruumissa.
Lasinsirut murenivat anturoitten alla,
etsintäpartiot tutkivat autiot satamamakasiinit.
Takapihojen romuautoista ei löydetty epäilyksen alaista.
Kellarin alaisesta pommisuojasta
raahattiin katulamppujen valoon
alaston mies ja naarastiikeri.
Väkijoukko halveksien tuomitsi:
”Sitokaamme heidät häpeäpaaluun”, kuului huuto joukosta,
”sylkekäämme heidän kasvoilleen;
heille ansioittensa mukaan tuhat raipaniskua”.
”Nämä varastivat meiltä tuotannon välineet
ja aiheuttivat vitsaukset: laman, nälän ja terrorismin.”
”Heidän syynsä on tämä pimeä ja kylmä aika!”
2.
Yö yön jälkeen odotettiin muutosta.
Etsintäpartiot eivät luovuttaneet.
Keräyspaperilaatikosta löytyi sekasikiö:
tiikerinpentukarvainen ihmislapsi.
Oi. miten se vapisi, kun se revittiin piilostaan.
Vielä se yritti tarttua veitseensä,
kun se kaadettiin kasvoilleen katuun.
Viikkoja se makasi häkissään kuin kuollut,
eikä se koskenutkaan leipään,
joka sen eteen viskattiin.
Eräänä yönä sen häkkiin tunkeutuivat rotat.
Silloin kuu pulpahti pilvestä.
Pennun silmiin leimahti sirpin uhma.
Sen karjahdus väänsi häkin kalterit.
Rotat katsoivat vuoroin tuota hurjistunutta pentua,
ja vuoroin himoittavaa leipää sen edessä,
mutta ei niillä ollut rohkeutta siepata sitä.
”Joko olemme opettaneet sitä kyllin,
vai mitä arvelette veljet?”,
kysyi rotta, joka näytti olevan juovuksissa ja uhoavin.
”Emmekö lähtisi, ettei sen tarvitsisi enää meitä pelätä?”,
se jatkoi ääni vavisten.
Kun pentu kerran liikahti
ja murahti, saivat rotat äkkiä jalat alleen.
Ehkä mahdollisen Taivaan Valtakunnan rikkaudet,
tai hengissä säilyminen
alkoi kiehtoa enemmän kuin leipä pennun häkissä.
Niin ne poistuivat paikalta epäjärjestyksessä,
viikset väristen ja vähin äänin.
3.
Katuun oli jo murtunut kuilu.
Barrikadeja rakennettiin molemmin puolin.
Hellästi kääri emo pentunsa
yönsiniseen tinapaperiin, suklaantuoksuiseen.
Blondi, jolla oli viettelevät huulet,
otti kuolleen pennun syliinsä.
Kuu välkehti tinapaperissa.
Hautajaissaatto järjestäytyi kunniakujaksi.
Naaraat itkivät ja
urokset karjuivat lohduttomasti
kuonot kuuta kohti.
Tuskassa ja epätoivossaan ne väänsivät
kömpelöitä käpäliään.
Vaan repeämää ei enää voinut paikata,
eikä kääriä auki tinapaperia
kalvaan ruumiin ympäriltä.
Tuntui kuin kaikki mihin oli luottanut,
olisi vajonnut pohjattomaan liejuun.
Kaikki ennen vapaat suunnat
olivat nyt tuhottuja panssareita
ja palavia autoja.
Alusta oli taas alettava.
Oli noustava rakennustelineille
ja otettava vasara käteen.
Sirppi oli hiottava
tulevien päivien peiliksi.
****
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut