Hän näkee helmiäislohikäärmeitä unissaan
valveilla, miten vain
ja kulkee turtana läpi takapihan metsän
jossa varikset raakkuvat pimeydessä
eikä silmiin heijastu edes kelmeä kuunsirppi,
ja kun hän kuulee kuiskauksen these woods breathe evil hän juoksee kuin tuuli eikä pysähdy -
Mikään ei ole korjaamatonta, usko pois kulta
sillä niin minäkin
vaikka kiroan helmikuiselta taivaalta
satavia jääkuutioita ja taululla kirkuvia liituja
(myös sitä poikaa joka satuttaa itsensä jatkuvasti)
Oikeasti kaikki on päinvastoin eikä sinne päinkään
Chris Martin laulaa meidän asuvan
kauniissa maailmassa, totta helvetissä
ainakin silloin kun kimmeltävä lumipöly syleilee olkapäitä
ja kun 8 minuuttia sitten avaruudesta karannut valo
kohtaa puolikkaan hymyn josta tulee kokonainen
Jos
aurinko nielaisisi maailman huomenna,
käpertyisin tänään käsivarsiesi suojaan
ja nuuhkisin ihoasi ja tarraisin paitaasi enkä päästäisi irti
ennen kuin meistä kaikista tulisi
tulessa räpiköiviä feenikslintuja
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tästä minä pidän!
Jotenkin tuli tätä lukiessa sellainen hassu kutina sisälle. Ehdottoman kaunis, upea. En mä osaa sanoa tähän mitään fiksua, tai jotai ei olisi jo sanottu. Mutta tässä on sitä jotain, todellakin, koko runo täynnänsä. :)
WAU! tää oikeesti vetää sanattomaksi!
Tässä on jotain tosi raastavaa ja kipeetä mut silti tää on uskomattoman kaunis sellasella repaleisella tyylillä.
Neljäs säkeistö on aivan upea! Varsinkin kohta: ''ja kun 8 minuuttia sitten avaruudesta karannut valo
kohtaa puolikkaan hymyn josta tulee kokonainen''
aivan ihanasti sanottu!! :)))
Taitavaa sanojen käyttöä, joista syntyy huimia ajatuskuvioita. Nuoruuteen kai liittyy nopea liikkuminen mielenmietteissä ja vaihtuminen ajatuksesta toiseen? Se jotenkin huokuu runosta tai sitten en aina ymmärrä ajatussiltaa joidenkin mielikuvien välillä. Muttei se haittaa. Nautin sanarikkaudesta ja useiden mielenkiintoisten ajatusten syntymästä.
Vau *totaalinen sanattomuus*
Tai ehkä ei sittenkään, tuntuu
että jotain täytyy sanoa. En vain
saa päähäni tarpeeksi suuria ja
hienoja sanoja kuvaamaan tämän
runon tuomia tunteita. Ne taitavat
olla liian isoja minun pieneen
hupsuun mieleeni, sydämeen.
Todella ihailen taitoasi kirjoittaa
ja halusin vain kertoa kuinka
paljon paljon paljon tykkäsin. ^^
wau... wautsiwautsiwau mimppa
siis ihan mieletön, heti alkuun sanon näin että mää rakastuin kun tuossa ensimmäisellä rivillä oli "helmiäislohikäärme" ja sitten olin ihan että wooooot voiko olla mitään ihanempaa, kun viimeiseltä riviltä löytyi toinen aivan jumalainen fantasiaolento, "feenikslintu" !!!! siis ai että, jo tuollanen sai mut ihan ihastumaan
ja sitten vielä tää runo itessään, oioioi niin sua
niin ihanaa luettavaa, just tuota että kiroaa tuota saatanan valkosta paskaa mitä alkaa siis oikeesti olla ihan helvetisti liikaa ja muutama tuhat kirosanaa vielä tähän päälle
ja sitten että tuo
"8 minuuttia menneisyydestä" wou ...
aloin kelaamaan että hei, auringonvalohan on oikeesti 8 minuuttia menneisyydestä ja vähänkö mulle tuli valaistunu ja ihmeellinen olo
ai että
siis miten ihananihana runo, ei ollenkaan turha ja jotenkin tunnen oloni paljon fiksummaksi ja paremmaksi ja jollain tapaa tyynemmäksi tämän jälkeen (vaikka totuushan on se, että mulla on nyt aivan tillintallin olo hahhah)
ja nyt ettei tää kommentti riistäydy raiteilta, taidan lopettaa ja vain ihmetellä... että mikään ei ole korjaamatonta, usko pois kulta, ja että helmiäislohikäärmeitä unissaan...
Ilmeikäs omaperäinen runo, missä vastakohtaisuudet korostavat upeaa runoa:
synkkyys ja valo, rakkaus ja tuho.