Äiti maan pimeyden keskellä
savuvanan vielä viipyillessä
paloi tuomittu maa.
Maa joka syntyi kerran
sydämen ilosta
ehtymättömästä toivosta.
Kasvoi kuin kesän rikkaruohot
villin kesyttömänä.
Kukki kuumuuttaan
Ilakoi nuoruuttaan,
kiihkeänä tulvana
paisui yli äyräiden.
Elon tullen hiljaa nuutui
kylmän kouran kohmelossa
sielu vavisten
kuolemaansa kipuili.
Syttyi siihen
katkeruuden liekki
joka kaiken alleen nieli
niin sankkana savuna
rumuttaan roihui
omaa myrkkyään nieli.
Yksi omaansa
toinen toistaan
kolmanteen kompastui.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vahva ja lahjakas teksti, joka saa mielikuvituksen kukkimaan.
otan osaa
ja jopa voisin sytyttää...
ja hihitellä vieressä...