Kuin kuolonkankeus,
pyyhkii pelko sielua.
Piirtyy päälle spiraalina,
lamauttaa tuntijan.
Haihtuu polku
savuna ilmaan.
Sammuu tieltä
viimeinenkin valonkajo.
Pimeys
kuin henkeäsalpaava
loputon matka iäisyyteen.
Askelia askelten perään
joista jokainen tai
yksikään
ei yllä
edes edellisensä vierelle.
Silti lohduttavana
kuin kalman syli
jonne voi jäädä
sulautua
pyyhkiä pois määreet
joiden kanssa ei kukaan
ollut mitään
aiemminkaan.
Anna minun jäädä tähän
suljettuna umpioon
sillä tässä ja nyt
yksikin valonsäde
yksikin ystävällinen ele
olisi askel yli kynnyksen
yli äyrään
pysäyttämättömästi
liikaa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit