suurta sydänlihastani vasten minä painan sinun unesi,
hermoradoille saakka jyrsityt kyntesi ja väsyneen kaulasi;
kulunein sanakääntein minä murhaan ihmisiä unissani
herään niistä huutamatta, hikoamatta
hupenevaa happivarastoani vasten
minä painan sinun unesi
lasken käteni yllesi niin kovaeleisesti –
jumala, vie minut pois täältä
vie aivoharmaastani se osa, jossa hän vielä asuu
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
olen kauhuissani siitä kuinka kaunis tämä on ja kuinka useasti oon tän lukenut...
Upea puhutteleva on runosi, kiitos!
Oivaltavaa runoutta, ehyt kokonaisuus. Meni suosikkeihini :-).
En osaa sanoa tähän mitään järkevää. Olen myyty, kai. Jotain suurta ja omaa löydän tästä runostasi.
Upeaa tekstiä, ihastan.
Vaikuttava ja kaunis runo, kiitos!