riiutarina

Hävete haastan nuoruus vuosilt tän riiutarinan melko kumman.
Ekan suihkeel ja uusil vaatteil tein ihestäni muka entist halutumman.
Porstuunpeilist mehästämää suunnates näin tuloksen sliipatumman.
Baaris otin rohkaisuks muutaman näkäräisen, tavallist tujumman.

Siin tiskil nainen muistoistani kaivoi esiin pullan ja kaardemumman.
Mie taas hänelle palautin mieleen nuoruuden ja kotitilan humman,
kuulemma niist kahest kaakist viel sen ikälopun ja hullumman.
Lyhyeks siis jäi tuttavuus Karjalan pojan ja Etelä-Aasian Jumman.

Tanssimas näin sit naisen vaaleen, äskestäkin namumman.
Heti kii uin ja yriti tehä vaikutuksen hienon ja koulutetumman.
Kerroin lempitaiteilijakseni, ainoan muistamani, Qumman.
Hän kannoillaa käännähti ja huikkas miu tarviiva naise rajumman.

Sit mie pääti ottaa käyttöö viimosena keinoist kaikist luihumman.
Rahapussistani tein mainoslehtis nipulla melkosesti paksumman.
Mersuni, jota ei ees oo, kehuin olevan tuunattu a'la Lumman,
mut sain vastaanoton naisten keskuudes yllättäe entistä pliisumman.

Sit viho viimein järkiinnyin ja tein illa päätöksist kaikkei fiksuimman.
Pyysin baarimikoltt laskun ja melkein pyörryin ku näin loppusumman.
Illan aikana mie olin tehny rahapussistani vain entistä ruikumman
sekä koko kylä naiste silmis ihestäni, jos mahollist, entist hullumman.

Koska ruokaakin ois saatava ja pussis näin vain pohjan tumman,
divarii menin laittaa rahoiks Pink Floydin Wall'in ja Ummagumman.
Siel myyjänainen hyökkäs kimppuun ku toisen maailmasodan grumman.
Hää halus kuulemma miut mieheksee tehäksee elämästää hassumman.