Kyllähän minä
nukkua osaisin
yli-innokkaana takovasta
selkeästi sepän sukuisesta
vekkarista huolimatta.
Ei siitä ole kyse siis,
eikä muuten edes noista
kamikaze-henkisistä
neljännestä kerroksesta
mustaan tyhjyyteen
hypänneistä pisaroista,
jotka räjähtävät
ikkunalautaani
miljooniksi pieniksi
katuvalojen suutelemiksi
loistaviksi helmiksi.
Totta! Kaunista
ja äänekästä,
mutta ei se syy.
Tässä vaiheessa on
varmasti arvattavissa,
ettei syy löydy myöskään
ikkunapokien laseille
antamasta vapaudesta
tanssia villisti helisten
ohi pienellä vaihteella
jyräävien rekkojen
tahdittamana.
Kaikki nuo ovat minulle
varsin pikkuriikkisiä
syitä valvomiseen,
uniongelmaiselle
kai jättimäisiä…
Minä valvon
pitääkseni kiinni
siitä hetkestä
jolloin kättelimme
ja sanoit silmät loistaen
kainosti hymyillen:
”Oiiihh, onpa kätesi lämmin!”
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mainio loppu, oikein hyvin kehitelty tarina.
Sivut