Kävelen pitkin lumista katua.
On ilta ja ihmiset kiiruhtavat koteihinsa.
Ilman täyttää kaikenlainen hälinä ja melu.
Nostan katseeni hiljaiselle taivaalle.
Mietin, onko tuolla ylhäällä todella joku, joka on luonut tämän kaiken ja kenties nytkin seuraa kulkuani.
Lapsena uskoin Jumalaan.
Kävin seurakunnan kerhoissa ja leireillä.
Iltaisin rukoilin äidin kanssa iltarukouksen:
"Levolle laske Luojani,
armias ole suojani,
jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Aamen."
Ymmärsinköhän silloin, mitä nuo sanat todella tarkoittavat?
Nyt elämässäni on niin paljon kaikkea muuta, että Jumala ja Jeesus ovat unohtuneet;
hävinneet yliopistokaupungin vilinään ja tenttikirjojen alle.
Voisinko minä vielä saada takaisin lapsuuteni turvallisen uskon?
Sinä iltana, yksiöni hiljaisuudessa, ristin käteni ja rukoilen:
"Jumala, jos vielä olet olemassa, ota minut syliisi ja minun olla taas Sinun pikku tyttösi."
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
