Hiljaisessa huonessa, muiden nauraessa
kirjojen keskellä nuori nainen.
Tummanruskea tukka valuu olkapäille ja kasvoille.
Matematiikankirja edessään
unelma mielessään.
Väsymys muistuttaa itsestään
mutta nämä on laskettava tänään.
Väärä vastaus, jo kolmannen kerran.
Pieni kyynel vierähtää poskelle.
Kevään ylioppilas
ja rakas ystäväni.
Yhtäkkiä niin paljon muttunut ja kasvanut.
Aina niin kauniit ja levolliset kasvot
nyt niin surulliset.
Anna minun raivata tie
kirjojen ja vaatimusten läpi
ja tulla luoksesi.
Anna minulle tilaisuus
halata sinua vielä kerran.
Selite:
Joskus tuntee itsensä niin avuttomaksi, kaikkein rakkaimpienkin rinnalla.<br /> Haluaisi niin kovasti auttaa, muttei voi.<br /> Silloin ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin antaa tyhjät kätensä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Rohkaisua ja inhimillisyyttä tarvitsemme.
Viisas ja kaunis runo ,-- sopii tähänki päivään ja muutahan ei tarvita ku ystävän käsi ,-se lohduttaa, tänäänkin,
Tässä runossa on kaunis ajatus! Koskettava!