Pieni Siemen Itämätön

Mullassa lepäilee taas siemen itämätön
Ihmettelee miksi se onkaan kylvetty
Joku on ollut taas välinpitämätön!

Ehkei aika vielä ole kun on päällä lunta,
miettii pikkuinen pellon keskellä
ja näkee lämmintä, aurinkoista toiveunta

Vaan niin kulkee maailma, lumet sulavat,
vesi virtaa kun routa hellittää otettaan
Purot tuovat kevään liikkeet sulavat

Ja näin muuttuu ankanpoikanen joutseneksi
Varttansa kohottaa se taivasta kohti
Onnellinen on kun tämän sai, edes hetkeksi

Hohdokkaasti nyt kohoaa kasvi maasta
Takana on synkin talvi, kylmyys
Taakse jää myös savi, multa ja muu saasta

Nyt minä voin luoda varjoni muiden päälle!
Korkeuksiin nousen, päälle kaiken muun
Pärjään varmasti säälle kuin säälle

Vaan ei elämä ole suopea, jos on liian ylpeä
ja valomerkki on se kun valo loppuukin
Ei syksyn sateissa enää voi auringossa kylpeä

Kasvi taas nöyrtyy, kumartuu nyt alaspäin
ei kuki muuta kuin keltaisuuttaan
Vielä valittaa, vaikka olikin mitä itsekkäin

Ehkä olin suuri hölmö, ehkä vain tietämätön
Nyt ainoan kyyneleeni vuodatan, sen viimeisen
ja näin muodostuu uusi pieni siemen itämätön