Joka ilta olen valmis lähtemään,
sortumaan ja itkemään,
huonontuva itsetunto nostaan päätään.
Kuka minä olen silloin jäämään?
Teinivuosina toisen sylistä toiseen,
viikonlopun jälkeen kotiin ja omaan huoneeseen,
humalaan, tanssimaan, ihastumaan,
milloin itse haluaa.
Nyt pelissä asunto, ystävät ja avomies,
niin aikuismaista ja hienoa kenties,
mutta yksin iltaisin itken vieläkin,
miks sä et kohtele mua paremmin.
Joka ilta olen valmis lähtemään....
Niin mua painaa, ahdistaa ja pelottaa,
koska ei, mä en rakasta.
Mutta sinä hoet rakkautta vikojesi peitoksi,
verhoat tekosi tehden minut tunteettomaksi.
Mä kysyn sulta tänään viimeisen kerran,
rakastatko sä mua todellakin sen verran,
ettet enää kostaisi huonoja suhteitasi minulle,
sillä olen syytön korvaamaan mennyttä sinulle.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi