Miksi minä seesamin kera aukesin liian myöhään?
Nyt kadun, halveksin itseäni
Ikävöin sinua kaukaa
Olen riutuva sydän sirkuksessa
Esitykseni olivat päättyneet
Nyt nuolen haavojani
Sinua ei enää ole kun arvet tulevat
Sinne minä menen minne vihaiset norsutkin
Arpeni ja minä häpeämään
En vihasta vaan rakkaudesta
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava! Niin hetket katoaa aina, kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan.
tässä todellakin on persoonaa.
tällaiseen ei joka päivä törmää, mikä hyvä, koska siksi tämä tuntuukin niin mainiolta.
hienosti olet ylikuluneesta aiheesta saanut omannäköisen ja tunteita herättävän runon.
alku säikäytti ajattelemaan että mitähän tästä nyt tulee, mutta parani loppua kohden ja itse loppu onnistui kliseisyydestä huolimatta olemaan helvetin kaunis.
Kyllähän tässä jotain voimaantumista on, surun sijaan.
Haavojen nuolemisen jälkeen alkaa se katuminen ja kaipuu, ja sen jälkeen elämän uuden perspektiivin katse.
Tässä on aitoa tunnetta mukana tuntee ja aistii runon kautta,
tunteikas runoja jotenkin hyvin verrattu tai rinnastettu sirkukseen,kiitos sinulle arvotelusta:).