Minä pidän kämmenilläni,
lapsenuskoa,
ainoata aarrettani,
vaikka vaeltaisin hämäränhyssyn läpi,
väsyneenä kuin elinkautisvanki,
minä kuulisin kaikkialla lasten viattoman naurun,
ja näkisin keijukaiset tähtisateessa
ja tontut kannon juurakoissa.
Minä silloin tietäisin että kaiken alla on aurinko
mikä valisee oikealla hetkellä
pimeimmänkin pesän ja synkimmän sielun,
ja kukaan ei ole yksin
vaan kaikille on ystävä
jonka kädet ulottavat ympäri,
halipulan sattuessa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kaunis ja herkkä runo, jossa on satumainen tunnelma