Matkalaulu

kauan katselin kauas
liikaa litistyin liki
välissä kokonaisia osatotuuksia
joita vaiti lausuin ääneen

kuuluin kuuroille korville
kieroon kasvaneille poluille
jotka johtivat suoraan sinne
missä vääränään kasvoivat sammalta

minne vierivät väistivät reiteiltään
missä kukaan ei tuntenut eilistään
missä huominen heikkeni ennestään
ilkkui riettaita ihan vain ilkeyttään

minä kasvoin kaarnassa kelojen
luovin lomassa lahojen latojen
yksin huutaen keskellä torien
viereen rannalle heitetyin valaiden

kuka ennustaa liikkeitä aaltojen
joita samoaa mielensä aavojen
kelle ruumiinsa kukkulat lahoavat
kelle avata arkkunsa, Pandora?

kuulun kerroksiin vehreisiin
planktonivesiin
kuulun korpeen
ja kaamokseen
syvihin vesiin