Tiedän, että tiedät sen kirjan, sen jossa kävi näin. Kirjoitan vain jotain, jonka olisi tarkoitus päätyä koulun lehteen, jotain yhdentekevää ja persoonatonta. Niinhän minä kirjoitinkin, kirjoitin myös tämän, en ehkä juuri koulun lehteen, kaikkien silmille, mutta niin vain taisi käydä, ups.
Et enää tule minua vastaan käytävällä, et istu viereeni, et katso silmiini. En minä soita sinulle, en enää, kun et sinäkään minulle. Ei ole enää sellaista turvallisuutta, veit sen pois. Joten enää minä vain kirjoitan sinusta, sinulle. Kirjoitan haikeista hetkistä ennen totuutta, unelmista kaukana totuudesta. Ja totuudesta, siitä kylmemmästä maailmasta.
Vielä ennen kesää luulin, siis näin harhoja, että sinä välittäisit minusta. Kesällä nukuin unelmissa ja heräsin kylmään sateeseen. Joskus jo ehdin nähdä sinunkin silmissäsi pienen väläyksen. Pienen kipinän jotain minua kohtaan, ehkä se oli liian sumuinen päivä.
Tiedäthän, että yhtään hetkeä en vaihtaisi. Sekuntiakaan silmiesi säihkystä en voisi unohtaa, vaikka useimpien mielestä se olisi jo tervettä, unohtaa. Ja minä unohdan, vielä joku päivä, jaksatko odottaa sitä ja antaa anteeksi kaiken?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Laitoit tämän tänne, ikävää ettei sitä julkaistu koulunlehdessä. Tämä teksti ei tunnu sinulta, kuin joku olisi syonyt tästä välistä kohtia. Pidin eniten kakkos säkeestä ja muutenkin hienoa tyotä! Ja kiitos arvostelustasi.
Mielenkiintoinen.
Eri tavalla kirjoitettu mitä runoilijat yleensä kirjoittavat ja juuri siksi pidin tästä.
Persoonallista,
erilaista. :)